MENNÄÄN SINNE MISSÄ ON LINTUJA

Viimeiset pari viikkoa on ollut kampanja "Mennään metsään" ja myös Untuvikkona on merkinnyt ahkerasti metsäkäyntejä metsälaskuriin. Mutta eihän siellä metsässä mitään lintuja ole ollut, ei ole ollut myöskään saarireissuilla. En rehellisesti sanottuna muista, koska olen ottanut jonkun kivan luonto- tai lintukuvan. Okei, muutaman kohtuullisen sirrikuvan onnistuin nappaamaan Siipyyn reissulla, mutta jos ei ole ollut tasaisen harmaata, niin on tuullut niin järkyttävästi, että kamera on vain vipattanut tuulessa.

Tänään oli suunnitelmissa lähteä pelloille kyttäilemään hanhimuuttoa, mutta aamulenkillä kävelin pitkästä aikaa hautausmaan ohi ja jäin jo kävelytiellä ihailemaan kaunista puistomaista väriloistoa ja ruosteisia rustiikkisia portteja. Kävelimme koirien kanssa yli tunnin aamulenkin raikkaassa syyskelissä, päällä maailman mukavin ja pehmoisin villapaita ja toista aamukahvi kupposta juodessa päätin skipata harmaat pellot ja suunnata kameran kanssa Porvoon hautausmaalle. Alueen kokonaispinta-ala on yli 29 ha ja sen lukuisat vanhat puut ja pensaat tarjoavat suojaa pikkulinnuille. Ja vaikka lintuja ei näkisikään, niin hautausmaa on oiva tapa tutustua kaupungin historiaan. Tiesittekö, että vuonna 1789 perustettu hautausmaa on Suomen vanhimpia, joka on rakennettu erilleen kirkosta. Hautausmaalla voi myös ihailla aatelissukujen loisteliaita hautakappeleita tai käydä katsomassa taidetta. Täältä löytyy mm. Walter Runebergin, Ville Vallgrenin ja Viivi Paarmio-Vallgrenin suunnittelemia muistomerkkejä.

Kaiken kaikkiaan vietin tänään reilut kaksi tuntia samoillen puistokäytäviä, kosketellen vanhoja puita, miettien ihmiskohtaloita, kuunnellen pikkulintujen ääniä ja katsellen oravien puuhailuja tammien oksilla. Kukaan ei katsonut kieroon, kun varovasti kuvaili ja muisti kunnioittaa hautarauhaa. Muutama vierailija pysähtyi juttelemaan ja kysymään, mitä lintuja kuvasin. Ironista, että paikka jolla on hyvin synkkä kaiku, oli niin täynnä elämää ja täynnä väriloistoa.