PIILOPIRTIN PUUKIIPIJÄT

Piilopirtille saapumispäivä menee melkein aina hieman matkaväsymyksessä, tavaroiden purkamisessa ja tilusten asioiden tarkistamisessa. Meillä vielä aamulla lähtökin hieman venähti, joten olimme perillä vasta reilusti iltapäivän puolella. Näistä syistä vielä tänään ei lähdetty valloittamaan kallioita, pikkulampien rantoja tai luontopolkuja. Vaikka tänään ajoin itse autoa, niin ehdin tekemään matkalla muutamia hienoja luontohavaintoja. Elimäen peltoaukeilla lensi isoin naakkaparvi, mitä olen ikinä nähnyt. Liikenteen vuoksi en pystynyt juurikaan hidastamaan vauhtia, mutta silti ajoin parven vieressä pitkän tovin. Tuntui, että ilmassa mustan sametin lailla tanssiva ja aaltoileva loputon laine ei pääty ikinä. Matkapinnoina nappasin myös variksen, sepelkyyhkyjä, harakan, muran, punakylkirastaan, haarapääskyn, tervapääskyn, korpin, väiskejä, peippoja ja jonkin keskikokoisen haukan istumassa puunoksalla. Poikkesimme myös Mäntyharjun Tommolansalmella pikaisesti kiikaroimassa rannan kivikot, mutta saalis jäi melko laihaksi. Muutama naurulokki ja kalatiira.

Myöhäisen lounaan ja pienien päiväunien jälkeen mietin, mitä tekemistä sitä keksisi ennen rantasaunan lämmittämistä. Viihdykettä tarjosi terassin läheisyydessä olevan männyn kylkeen kiinnitetty puukiipijän pönttö. Linnunpöntössä numero 13 oli jo juhannuksesan pesue ja nyt näytti, että pesään kiikutetaan take away annoksia jo poikueelle nro II. Pikainen laskutoimitus kertoo, että juhannusviikonlopusta on nyt 21 päivää. Kun puukiipijä hautoo 14-15 vuorokautta ja pesäpoikasaika on 13-18 vuorokautta, niin toinen poikue on täysin mahdollinen.

Valokuvattavana puukiipijä on melko haasteellinen. Pieni vikkelä lintu omaa loistavan suojavärin ja naamioituu todella nopeasti osaksi männynrunkoa, jos katse yhtään herpaantuu kohteesta. Itse kyttäsin tänään lintuja useamman tunnin ja vaikka tiesin mihin puuhun ne lehahtavat ja mihin kohtaan, olin lähes mahdottoman tehtävän ääressä. Vielä ensimmäisen pesinnän aikana nämä lensivät pöntölle niin, että lehahtivat puun alarungolle ja kiersivät sitten ylöspäin spiraalimaisesti, kunnes saapuivat pöntön suulle. Nyt lentotaidot olivat hiottu niin viimeisen päälle, että lintu lensi lähes "sukkana sisään" ja muutaman sekunnin jälkeen näin pyrähdyksen pöntön toisella puolella, kun lintu lähti taas ravinnon hakuun.

Toimittuani muutaman tunnin iltapalana hyttysille kyllästyin myös jatkuvasti epäonnistuneisiin valokuviin ja päätin lähteä kokeilemaan onneani mökkitien varrella olevaan metsikköön, jossa tiedän peukaloisten asustelevan. Heti meidän tontin rajalta alkaa minun syvästi vihaamani hakkuuaukea. Vilkaisin taas tuota rumilusta, mutta katse osuikin kelon oksanhaaraan, jossa istui jokin isohko rusehtava lintu. Sen verran oli välimatkaa tähän mielenkiintoiseen kohteeseen, että kirosin jo rankasti mielessäni sen, että olin jättänyt kiikarit roikkumaan piilopirtin oksanaulakkoon. Hidastetuin liikkein yritin saada kameran päälle ja zoomin äärimmilleen, mutta heti kun nostin hieman kameraa näin siipien leviävän ja linnun lentävän alaviistoon  muutaman siemenpuun välistä, kohoten pienen nyppylän yli ja katoavan  laakson läpi metsään. Ei auttanut vaikka metsäkauriin lailla yritin epätoivoisesti loikkia perässä. Jo toinen tunnistamaton petolintuhavainto samalle päivälle. Kylläpä osaa harmittaa. Tässä kohtaamisessa oli juuri sitä "paniikkitunnistamista",  joten kovin paljon ei jäänyt mieleen. Tuntui, että linnussa oli jotain haukkamaista, mutta kuitenkin pöllön piirteitä. Rohkea veikkaus onkin, että kohtasin pikaisesti hiiripöllön?

Kävelin vielä peukaloisten metsään, mutta peukku puikkelehti tänään niin kaukana, että kuvista oli turha haaveilla. Lohtukuvaksi nappasin muutaman valokuvan yläpihan kallion mustikoista.