I NEED VITAMIN SEA

Koko kevät on mennyt rannalla ruikuttaessa. Eikä siinä mitään. Porvoon rantaviivassa on monta kaunista paikkaa, missä voi antaa merituulen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Minä kutsun näitä aivojenpuhdistusretkiksi. Muutama viikko sitten kävin Emäsalossa Fågelboetissa aamuisella kiikaroimassa muuttoa. Ulapalla meni kivasti parvia, muutama valkoposkihanhi parvi jopa ihan muutaman sadan metrin päästä lähellä merenpintaa. Tiirat lentelivät yläpuolella ja haahkapari piti seuraa viereisillä kivillä. Muutama harmaalokki hautoi kivenkoloissa ja västäräkit kantoivat kovasti pesätarpeita.


Vähän haikeana olen lukenut muiden reissuista Porvoon saaristoon, Kummelskäriin ja Loviisan edustalla sijaitsevaan Hamnskäriin. Saaret tuntuvat olevan tavoittamattomissa olevilta satumaisilta lintuparatiiseilta. 13.5... juuri silloin kun minun ranskanpullani makasi hengettömänä autokorjaamon pihassa kävi joukko onnellisia bongaamassa Hamnskärillä mm. valkosiipikiurun, joka oli suomen neljäs havainto linnusta kautta aikojen. Taisipa sieltä tulla havainto myös harmaasirkusta samalta päivältä.




Tänään sain kuitenkin kivan puhelun ja tulevan lauantaina pääsen kokeneiden harrastajien mukaan näihin lintuparatiiseihin. Mitenhän päin sitä malttaa nukkua pari yötä ja osata olla töissäkin huomisen päivän, kun ajatukset ovat jo jossain vaahtopäillä matkalla kohti seikkailuja!!




Kommentit

Suositut tekstit