VUODEN VIIMEISET

Tänään päättyvä vuosi on ollut minulle lintuharrastuksessa aivan kertakaikkisen mahtava! Alkuvuodesta tuntui isolta asialta saada vuoden aikana edes sata lintuhavaintoa kirjattua pieneen mustaan birdlifen havaintovihkoon. Isoin askel oli liittyä lintuyhdistykseen ja ilmoittautua lintukurssille. Lintukurssilla sai hyvät perustiedot sekä linnuista, että oman alueen tärkeimmistä lintupaikoista. Paikallisellekin tuli muutaman ihan uusi lintukohde tietoon, missä on vuoden aikana vierailtu useaan otteeseen. Lisäksi kurssilla ja linturetkillä olen tutustunut samanhenkisiin ihmisiin, jotka ovat neuvoneet, ohjanneet ja opastaneet. Olen päässyt mukaan linturetkille ja reissuilla ja näillä jos millä ovat tiedot ja taidot kasvaneet. Vuoden viimeisessä postauksessa paljastan minun tämän vuoden pinnalistan. Ilman kokeneempien ja viisaampien harrastajien apua ei lista todellakaan olisi tällainen. Vuoden kääntyessä ehtoo puolelle aloin haaveilemaan 200 lajista, mutta tämä ei ihan tänä vuonna täyttynyt. Ensi vuodelle siis uusi tavoite!

Vuoden viimeiset valokuvat ovat eiliseltä linturetkeltä. Hieman ennen auringonlaskua Eldesvikissä. 




1
Alli
2
Amerikantavi
3
Ampuhaukka
4
Arosuohaukka
5
Fasaani
6
Haahka
7
Haapana
8
Haarahaukka
9
Haarapääsky
10
Harakka
11
Harmaahaikara
12
Harmaalokki
13
Harmaapäätikka
14
Harmaasieppo
15
Harmaasorsa
16
Heinäsorsa
17
Heinätavi
18
Hemppo
19
Hernekerttu
20
Hiirihaukka
21
Hiiripöllö
22
Hippiäinen
23
Huuhkaja
24
Härkälintu
25
Hömötiainen
26
Isokoskelo
27
Isokäpylintu
28
Isolepinkäinen
29
Isosirri
30
Jalohaikara
31
Jouhisorsa
32
Jänkäkurppa
33
Järripeippo
34
Kaakkuri
35
Kalalokki
36
Kalasääski
37
Kalatiira
38
Kanadanhanhi
39
Kanahaukka
40
Kapustarinta
41
Kattohaikara
42
Kaulushaikara
43
Kehrääjä
44
Keltasirkku
45
Keltavästäräkki
46
Kesykyyhky
47
Kirjosieppo
48
Kiuru
49
Kivitasku
50
Korppi

51
Kottarainen
52
Kuhankeittäjä
53
Kuikka
54
Kulorastas
55
Kultarinta
56
Kuovi
57
Kuovisirri
58
Kurki
59
Kuusitiainen
60
Kyhmyjoutsen
61
Käenpiika
62
Käki
63
Käpytikka
64
Lapasorsa
65
Lapasotka
66
Lapinkirvinen
67
Lapinsirri
68
Lapintiira
69
Laulujoutsen
70
Laulurastas
71
Lehtokurppa
72
Lehtopöllö
73
Leppälintu
74
Liejukana
75
Liro
76
Luhtakerttunen
77
Luotokirvinen
78
Maakotka
79
Mandariinisorsa
80
Mehiläishaukka
81
Merihanhi
82
Meriharakka
83
Merikihu
84
Merikotka
85
Merilokki
86
Merimetso
87
Metso
88
Metsähanhi
89
Metsäkirvinen
90
Metsäviklo
91
Mustahaikara
92
Mustalintu
93
Mustapääkerttu
94
Mustarastas
95
Mustavaris
96
Mustaviklo
97
Muuttohaukka
98
Naakka
99
Naurulokki
100
Niittykirvinen

101
Nokikana
102
Nokkavarpunen
103
Nuolihaukka
104
Närhi
105
Pajulintu
106
Pajusirkku
107
Palokärki
108
Peippo
109
Pensaskerttu
110
Pensassirkkalintu
111
Pensastasku
112
Peukaloinen
113
Piekana
114
Pikkujoutsen
115
Pikkukuovi
116
Pikkulepinkäinen
117
Pikkulokki
118
Pikkusirri
119
Pikkutikka
120
Pikkutylli
121
Pikkuvarpunen
122
Pilkkasiipi
123
Pulmussirri
124
Punajalkaviklo
125
Punakaulahanhi
126
Punakuiri
127
Punakylkirastas
128
Punarinta
129
Punasotka
130
Punatulkku
131
Punavarpunen
132
Puukiipijä
133
Pyrstötiainen
134
Pähkinähakki
135
Pähkinänakkeli
136
Rantasipi
137
Rastaskerttunen
138
Rautiainen
139
Ristisorsa
140
Ruisrääkkä
141
Ruokokerttunen
142
Ruokosirkkalintu
143
Ruskosuohaukka
144
Rytikerttunen
145
Räkättirastas
146
Räyskä
147
Räystäspääsky
148
Sarvipöllö
149
Satakieli
150
Selkälokki

151
Sepelhanhi
152
Sepelkyyhky
153
Silkkiuikku
154
Sinirinta
155
Sinitiainen
156
Sirittäjä
157
Sitruunavästäräkki
158
Suokukko
159
Suosirri
160
Suosirri
161
Taivaanvuohi
162
Talitiainen
163
Tavi
164
Teeri
165
Telkkä
166
Tervapääsky
167
Tikli
168
Tilhi
169
Tiltaltti
170
Tukkakoskelo
171
Tukkasotka
172
Tundrahanhi
173
Tundrankurmitsa
174
Tundranurpiainen
175
Turkinkyyhky
176
Tuulihaukka
177
Tylli
178
Töyhtöhyyppä
179
Töyhtötiainen
180
Uivelo
181
Urpiainen
182
Uuttukyyhky
183
Valkoposkihanhi
184
Valkoselkätikka
185
Valkoviklo
186
Varis
187
Varpunen
188
Varpushaukka
189
Varpuspöllö
190
Viherpeippo
191
Vihervarpunen
192
Viiksitimali
193
Viirupöllö
194
Virtavästäräkki
195
Västäräkki

Iso ja sydämellinen kiitos vielä kaikille, ketkä ovat Untuvikkoa kuluneen vuoden aikana ohjeistaneet ja opastaneet! Tavataan ensi vuonnakin torneilla, ruovikossa, rannoilla, tikkametsässä, linturetkillä! Minun vuoden 2017 lintuvuoteni oli tässä. Hyvää uutta vuotta ja onnea haviksiin vuodelle 2018! 

Edit; peltosirkku puuttuu tältä listalta ja suosirri on kahteen kertaan. Pinnalista luku pysyy samana.



Kommentit

Suositut tekstit