OMA PT

Näin vuoden alussa on suositeltavaa hankkia oma PT. Keskittyä kuntoiluun ja ulkoiluun. Minä hankin omani parisen viikkoa sitten. Tämä PT on juoksuttanut minua ahkerasti Sikosaaren luontopoluilla. Pistänyt välillä kiipeämään jäisiä kallioita pitkin, kannustanut kapuamaan kaatuneiden kelopuiden yli ja rämpimään pystymetsän läpi.

Minun "treenit" alkoivat parisen viikkoa sitten, kun Sikosaaresta tuli tämän talven ensimmäinen pohjantikka (the PT) havainto. Sen jälkeen olen muutaman kerran lähtenyt aikaisemmin töistä ja huristellut puoli hämyssä vihjeiden perässä metsien keskelle kuuntelemaan tikan naputuksia. Myös kaikki viikonloput ovat järjestäin menneet nyt aamusta iltapäivän hämäriin samaisissa metsissä.

Viime viikonloppuna metsänpuolelle pääsi vielä ihan helposti poikkeamalla hieman polulta. Lunta oli juuri sen verran, että siellä täällä oli hieman valkoista. Metsäkeikat venyivät useamman tunnin mittaisiksi ja vaikka uhmasin vaaroja ja vaaratilanteita ja kävin katsomassa joka ikisen naputuksen, niin en löytänyt tätä etelän metsissä harvalukuisina viihtyvää pohjantikkaa. Käpytikkoja löysin seitsemän!

Tänään päätin taas ottaa tikkaa nokasta ja heti aamun valjettu lähdin tutulle luontopolulle. Seisoin keskellä metsää umpihangessa pipo tyhmästi nostettuna korvien yläpuolelle, jotta yksikään hento kopautus ei jäisi huomaamatta. Tunnin sisään löysin kaksi käpytikkaa, mutta muuten tuntui olevan todella vähän lintuja liikkeellä. Päätin luovuttaa ja lähteä kohti tikkametsää. Siellä kun tuppaa aina kuitenkin olemaan edes jotain lintuja. Kävelin parkkipaikalle ja törmäsin kahteen puolituttuun ja varsin pätevään lintuharrastajaan. Untuvikko näki tilaisuuden tulleen ja päätin lähteä rohkeasti käsipäivää esittelemään itseni ja kyselemään, josko saisi lähteä reissuun mukaan! Ja niin minä sitten kipitin taas kahden viisaamman perässä, minkä jaloistani pääsin -korvat höröllä tietenkin. Tuskin olimme päässeet sataa metriä samaa luontopolkua eteenpäin, miltä juuri tulin, kun hieman meidän editsemme lennähti nuori kanahaukka! Tämähän alkoi vallan mainiosti. Parilla ensimmäisellä pysähdyksellä emme kuulleet mitään, mutta sitten alkoi metsästä kuulua koputtelua. Ensimmäinen havainto oli käpytikka. Seuraavaksi suuresta männystä palokärki ja puukiipijä. Melko pian kuului myös pohjantikkamaista naputusta. Pieni epäilys oli, että yksi nopeasti lennähtänyt tikka jo tässä olisi ollut kolmivarvas, mutta uudestaan emme kiikaroinneista huolimatta tätä lintua enää löytäneet. 

Jatkoimme siis matkaa. Tikannaputuksen perässä lumiselle kalliolle. Yksi käpytikka lisää ja palokärki huutamassa taustalla. Kolusimme metsää ristiin rastiin, mutta ei pohjantikkaa. Päätimme käydä vielä ruokinnalla katsomassa näkyisikö siellä vielä punarintaa. Muutamia mustarastaita ja tiaisia. Kävelimme hiljakseen luontopolkua pitkin. Kuului naputusta, taas yksi käpytikka. Käännyimme ympäri ja taas tasaista naputusta. Tällä kertaa ääni oli hieman erilainen. Olin kuitenkin ihan varma, että käpytikka siellä tälläkin kertaa naputtaa. Minä kävelin hieman peränpitäjänä, kunnes yhtäkkiä silmiini osui jokin lintu rungolla. Kävin osoittelemaan linnun suuntaan ennen kuin kerkesin edes kiikareilla katsoa. Untuvikkona on oppinut, että parempi näyttää linnun suunta ensin viisaammille, saada tunnistus ja vasta sitten alkaa kaivelemaan omia kiikareita ja kameraa.

Siinä se nyt oli. Pohjantikka. Kaunis naaras, joka naputteli rauhassa rungolla. Jotenkin oli taas tänään katseet käännettyinä latvustoihin, vaikka monta kertaa puhuimme, että lintu on usein hyvinkin matalalla ja tulee vastaan puolihuolimattomasti. Vähän niin kävi tänäänkin. Kerkesimme kaikki ottaa hienosti valokuvia, ennen kuin tikka lennähti pois. Se lensi ihan muutaman metrin päästä ja laskeutui seuraavaan puuhun. Muutama kopautus ja sitten syvemmälle metsään. Kuulimme tässä samalla paikalla myös toisen samanlaisen äänen, mutta sitä tikkaa emme enää löytäneet. Havaintoja on kai ollut kahdesta koiras pohjantikasta sekä tästä yhdestä naaraasta.

Miehet jatkoivat vielä metsän suuntaan. Minä kiittelin kovasti avusta ja retkiseurasta. Vaikka toisaalta hieman introverttina pidän siitä, että tässä harrastuksessa saa viettää paljon aikaa yksinään, niin on se silti kiva aina välillä päästä kokeneempien matkaan. Tänäänkin opin taas rutkasti tietoa tikkojen erilaisista naputuksista sekä äänistä ja pyrin tallentamaan nämäkin tiedot seuraavia tikkaretkiä varten.

Ps. tämänpäiväinen havainto oli myös eliksia!!