LAPINJÄRVEN LINTUKÄVELY

Tänä viikonloppuna vietetään Pihabongaus viikonloppua. Vuodesta 2006 saakka järjestetty tapahtuma on Suomen suurin lintutapahtuma ja viime vuonna tapahtumaan osallistui yli 20 000 ihmistä. Suomen ja Viron lisäksi pihabongaus on käynnissä ainakin Ruotsissa, Norjassa sekä Iso-Britaniassa, joten liikkeellä on yli puoli miljoonaa lintuharrastajaa. Ihan mieletöntä!

Meidän suvun lintuharrastajilla on aina ollut tapana kokoontua Syrjälään bongaamaan ja laskemaan pihan talvilinnut ja sen aika on huomenna. Tänään osallistuin Porvoonseudun Lintuyhdistyksen lintukävelylle Lapinjärvellä. Lämpötila keikkui nollan tienoilla ja muutama vesipisara tippui silloin tällöin, kun  kello kymmenen tienoilla tapasimme Lapinjärven Salen pihassa. Matkaan lähti 14 kiikarikansalaista sekä kolme koiraa.

Ensi silmäyksellä lintumaailmassa tuntui olevan hiljaista, mutta pikkuhiljaa alkoi lintuja löytymään. Parkkipaikan yli lensi urpiaisparvi, viereisen talon katolta kesykyyhkyjä, naakat istuivat kuusen latvassa ja muutama harakka keikkui lähikoivuissa. Vaakkuja lensi tasaisesti yli. Hautuumaan takaa löysimme useamman käpytikan sekä närhen.

Mutkittelimme hautausmaan ympäristössä ja kurkimme piharuokinnoille. Minulla oli toiveissa saada täältä sangen harvinaiseksi käynyt perus varpunen, mutta tähän emme tänään törmänneet. Sen sijaan löysimme sattumalta valkoselkätikka naaraan pienestä metsiköstä! Mukava retkipinna ja myös ensihavainto tälle vuodelle. Järvelle päin lensi myös kolme laulujoutsenta. Minä en tänään suorittanut varsinaista laskentaa, vaan se tehtävä jäi ryhmänjohtajalle. Käpytikkoja tuntui kuitenkin olevan todella runsaasti liikekannalla. 

Kaiken kaikkiaan havaitsimme noin kolmen tunnin kävelyn aikana 22 lajia ja yhden oravan. Lapinjärven kylällä on vielä mukavasti jäljellä kaunista vanhaa kylämaisemaa. Taustaa maalaa järvimaisema ja keskeltä kylää nousee vuonna 1746 valmistunut tasaristikirkko. Wiki tietää kertoa, että kirkon rakentaminen on vaatinut jokaiselta tilalta 55 päivätyötä, 14 hirttä, viisi lattialautaa, 36 lankkua, 200 kattopannua, 14 vetonaulaa, sata tuohilastua sekä neljä penkkilautaa! Kaunis kirkko hiveli taidehistoria nörtin silmää ja ilokseni löysin kirkon kiviaitojen sisäpuolelta myös linnunpönttöjä! Kirkkomaan sammaloituneissa puissa kiipeili myös päivän toinen puukiipijä. 







Retkipinnalista; 1. urpiainen 2. naakka 3. harakka 4. varis 5. kesykyyhky 6. sinitiainen 7. talitiainen 8. käpytikka 9. närhi 10. mustarastas 11. laulujoutsen 12. valkoselkätikka 13. pikkuvarpunen 14. viherpeippo 15. punatulkku 16. vihervarpunen 17. peippo 18. puukiipijä 19. järripeippo 20. keltasirkku 21. fasaani 22.  xxxx => hyvä opetus siitä, että lajit kannattaa kirjata retken aikana omaan retkipinnalistaan. Tämä jää mysteeriksi siihen saakka, kunnes saan poimittua lajit tiirasta!


Edit; puuttuva laji oli kuusitiainen, joka minulta itseltä jäi näkemättä. Onneksi tämä lintu on jo hoidettu omalta ruokinnalta :)







Kommentit

  1. Oi, vaseti! Kuin hieno havainto! Minä pihabongasin vanhempieni luona harmaan räntäsateisessa säässä, eikä lajeja kertynyt kuin neljä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Varsinkin näin spontaanina havaintoja :) Meillekin tuli tänään pihabongaus havaintona hapati ja lisää käpytikkoja. Tikkoja tuntuu nyt olevan hyvin liikkeellä.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit