UNTUVIKKO SENIORIN PÄIVÄNÄ

Tänään vietetään isänpäivää ja monet menevät lapsuudenkotiinsa onnittelemaan isää ja viettämään aikaa perheen kanssa. Meillä isänpäivä on vähän joka päivä. Untuvikko senior on Untuvikon paras staijauskaveri, aina valmis lähtemään bongaamaan sekä suuriin seikkailuihin ja ihan paras kartturi. Verenperintönä on siirtynyt palava rakkaus luontoon ja metsään, lintujen tarkkailu sekä kunnioitus ihan kaikkea elävää kohtaan. Varhaisimmat lapsuusmuistot ovat kiipeilyretkistä Isollamäellä ja syksyn tuoksuvat metsäretket Syrjälässä ja Porvoossa. Iskän kanssa ei pelota pimeässä metsässä, vaikka maisema muuttuu tunnistamattomaksi ja pienikin rapsahdus kuulostaa karhulta!

Tänä vuonna olemme käyneet sekä linturetkillä että päivävaelluksilla. Mieleenpainuvimmista retkistä voisi mainita lintuyhdistyksen kevätretken Gäddbergsölle. Jo tuo huikea kallionäköala oli henkeäsalpaava, mutta päivän kruunasi yllätyspääsy Lövön saarelle! Myös vierailu KyLy:n kanssa itäisen Suomenlahden helmeen Ulko-Tammioon oli hieno kokemus.

Eilen kun ajelimme bongausreissulta kotiinpäin päätin esittää seniorille muutaman kinkkisen kysymyksen, joten päästetään Untuvikko seniori ääneen!

1. Lempilintusi
- Kuovi ja kuovin ääni lapsuuden kotipelloilla.

2. Mieleenpainunut lintukokemus?
- Tämäkin muisto lapsuudesta. Talvella oli katolta luotu lunta ja lumenluonnin yhteydessä oli kattoon tullut kolo. Talitintti oli tehnyt ullakon lattialle pesän ja poikien kuoritumista, kasvamista ja syöttämistä pääsi seuraamaan ihan muutaman metrin päästä.

3. Minkä linnun kaikista maailman linnuista haluaisit nähdä?
- Albatrossin

4. Entä kotimaisista?
- Mökkimaisemien maakuntalinnun eli kuhankeittäjän.

Alkava talvi tuo tullessaan pöllöretkiä, talvisia maisemia, laavukeikkoja ja onpa meillä vielä tähtäimessä koskikarakin tälle vuodelle! Jotta seniorin varpaita ei palelisi, niin kudoin isänpäivä pakettiin omin kätösin villasukat. Kyllähän jokaisella lintumiehellä pitää olla yhdet pöllösukat!

Hyvää isänpäivää <3



Kommentit

Suositut tekstit