MIKÄ MINUT SAIKAAN UHMAAMAAN PIMEYTTÄ JA KYLMÄÄ JA HARHAILEMAAN RANNALLA

Vastaus on Alle alle. Tuo Jäämeren saarilla asuva, vain kottaraista hieman suurempi mustavalkoinen pieni ruokkilintu. Suomessa pikkuruokkia, vanhalta nimeltään jääkyyhkyä, tavataan vuosittain harhailijana loppusyksystä sekä talvella, mutta Sisä-Suomeen lintu eksyy todella harvoin.

Jo alkuviikosta havaitsin linnusta kirjatut ensimmäiset havainnot Lahdesta, mutta jouduin hiljentämään bongaritaudin oireet järkeilemällä, että töissä on käytävä. Vaikka Porvoo-Lahti välimatka ei ole pitkä, niin viikolla sinne ei töiden jälkeen enää kerkeä ennen pimeän tuloa. Perjantaina polte kävi lähes mahdottomaksi ja lauantaina kello herätti kuudelta, jotta olisimme seniorin kanssa rannassa heti, kun aamu olisi valjennut. Yöllä satoi rankasti vettä ja toivoin, että lintu pysyisi paikoillaan.

Löysimme helposti perille ja parkkitilaa oli ruhtinaallisesti. Jo tielle näki, että kaukoputkia oli rannan tuntumassa vieri vieressä. Ainakin olimme löytäneet oikeille paikoille! Pienoinen pettymyshän se oli, kun lintua ei ollut aamun aikana näkynyt, mutta ei auttanut muu kuin alkaa haravoimaan sumuista Vesijärven selkää läpi. Pikkuhiljaa ihmisiä tuli koko ajan lisää ja parhaimmillaan paikalla taisi olla noin viitisenkymmentä bongaria. Pikkuruokkia vain ei näkynyt. Muutamia alleja, isokoskeloita, lokkeja, kaakkuri, telkkä, sinisorsa, variksia, urpiaisia ja naakkoja. Noin kymmenen maissa alkoi tihkuttamaan. Olimme siirtyneet väsytystaisteluun. Yksi toisensa jälkeen pakkasi kaukoputken ja poistui tuuliselta rannalta. Me päätimme tehdä taktisen vedon ja käydä kahvilla lämmittelemässä. Eihän sitä tänne saakka oltu ajettu ihan turhan takia.

Kahvittelujen jälkeen keli muuttui entistä harmaammaksi ja sateisemmaksi. Rannalla seisoi enää kaksi sissiä kaukoputkiensa kanssa. Päätimme hylätä tämän rannan ja siirtyä hieman eteenpäin. Vähän matkaa ajettuamme vastaan tuli Myllysaarenkatu, jota pitkin näytti pääsevän rantaan. Sanoinkin, että jos ei nyt pikkuruokkia nähdä, niin mennään edes katsomaan kauniita maisemia.

Heti rannan tuntumassa vastaan uiskenteli sinisorsia, lähellä kaislikkoa kiklasi telkkä. Kauempana lahdella oli isokoskeloiden isohko parvi. Mutta ei täälläkään pikkuruokkia. Oli aika luovuttaa peli lopullisesti ja nauttia näistä maisemista.

Marras on pyyhkinyt luonnosta kesän heleät värisävyt ja alkusyksyn ruskan, värimaailman on utuisen harmaa. Sillat notkahtelivat kävellessä ja vettä ripsoi hiljalleen. Sillan jälkeen kuulin tuttua sirinää ja pian löysinkin puunrungolla ahertavan puukiipijän. Kamera sormi tuntui jäätävässä kelissä tunnottomalta. Kylmä oli kerrospukeutumisesta huolimatta hiipinyt kuin varkain vaatteiden alle ja teki mieli lähteä kotiin peiton alle lämpöiseen. Linnutkin viettivät aikaa joko aivan rannan tuntumassa kaislojen suojissa tai parvissa lahdenpoukamissa tuulensuojassa. Tällä kertaa bongausreissu ei tuottanut haluttua tulosta, mutta johdattipa se meidät sentään taas uusiin maisemiin. Aina saa jotain.