LINTUHARRASTAJAN LOUNASTAUKO

Lounastauon lähestyessä kilahti puhelimeen tuttu wa-viestin ääni. Havainto hiiripöllöstä eli surnia ululasta ja karttalinkki näytti, että välimatkaakaan meillä ei olisi kuin alle kilometri! Nälkä kurni mahassa, taivaalta satoi räntää ja bensatankkikin oli melkein tyhjä, mutta kamera oli laukussa mukana! Tällaista tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä, joten olihan se lähdettävä hiiripöllöä edes yrittämään, kun melkein työpaikalle lentää. Ajelin reilusti alle nopeusrajoitusten ja tuijottelin sähkölankoja ja tolppia. Matkaa jäljellä 400 metriä, 300 metriä, 200 metriä. Lintu oli tasan metrilleen siinä kohdassa, mihin se oli merkitty, mutta silti hurautin ensin hieman ohi. Pakki päälle ja peruutellen. Onneksi isolla tiellä oli tällä hetkellä hiljaista. Hiivin autosta ulos ja nappasin ensimmäisen kuvan pöllöstä. Se tuijotti suoraan kameraan ja käänsi sen jälkeen pään pois. Lähdettiin siis mökötyslinjalle. Kädet väsyi ja tärisi. Aina kun laskin kameran käänsi pöllö päätään. Teki mieli huutaa, että "mä nään sut jo"!

Pienen maarittelun jälkeen hipö päätti suoda lintuharrastajalle tuiman tuijotuksen. Seuraavaksi sen katse kiinnittyi tien toiselle puolelle ja ääneti se lennähti tien yli ja iski heinikkoon. Pienen tonkimisen jälkeen se lennähti takaisin viereiselle sähköpylväälle - ilman saalista. Meitä oli siis paikalla kaksi kenellä oli kiljuva nälkä!

Mökötys jatkui tälläkin pylväällä. Ihan mahdoton kaveri. Napsasin muutaman maisemakuvan. Linssi oli koko ajan täynnä pisaroita. Vastaantulevat auto hiljensivät kohdalla ja varmaan ihmettelivät, mitä tein tien vieressä seisoskelemassa. Aikaisemmin minua aina hieman ujostutti jäädä tien varteen kuvaamaan, mutta nykyisin tämä käy ilman suurempia tunnontuskia. Kunhan auto ei ole vaarallisesti tiellä ja vilkkukin asianmukaisesti päällä pikakuvaussesiota varten, niin tuskin olen kenellekään häiriöksi.

Otin vielä muutaman kuvan hiiripöllöstä ja päätin itsekin poistua lounasjahtiin. Tämä oli tällainen 5-10 minuutin pikapyrähdys, mutta ei sentään ensimmäistä laatuaan, kun lounastauko kulutetaan lintuharrastukseen. Keväällä söin useamman kerran eväitä Kodderin lintutornilla ja kerran olen syönyt autossa kylmää kaalilaatikkoa autossa tikkametsässä harmaapäätikkaa kiikaroiden. Minun onni on se, että työpaikka on lähellä muutamaa hyvää lintuharrastuspaikkaa.