MEIDÄN ON KULJETTAVA AURINGON MUKAAN

Syyssateita on riittänyt tulviksi asti ja teille nousseet vesimassat ovat ylittäneet uutiskynnyksenkin. Vaikka me meidän perheen plikat ei ollakaan sokerista ja sateellakin ulkoillaan, niin ovat viime päivien lenkit olleet pikapyrähdyksiä kotinurkilla ja puolen hehtaarin lähimetsässä. Tänään syysaurinko päätti vihdoin hieman pilkistellä pilviverhon takaa ja töiden jälkeen oli välittömästi lastattava koirat autoon ja huristeltava luonnon helmaan. Iltapäiväkohteeksi valitsin Ekuddenin luontopolun.

Polku metsään menee peltojen välistä ja melkoista mutavelliä oli tuo muutaman sadan metrin matka . Heinikossa kulkeva kinttupolku oli alkanut mutkittelemaan ja elämään heinikon puolelle, sillä paikoitellen vettä oli ihan reilusti. Muutama muukin siis oli yrittänyt selvitä kuivin jaloin. Tänään ei lätäköitä olisi kiertänyt millään, joten oli hyvä, että olin kiskaissut jalkaan metsäkävelyyn sopivat jokakelin saappaat.

Koska vielä oli hyvin valoisaa suuntasimme ensimmäiseksi kohti kalliota, jolla aukeaa näkymät Sammalvikenille ja Stadsfjärdenille. Polut olivat hävinneet pudonneiden lehtien alle ja patikoidessa joutui katsomaan mihin jalkaansa laittoi liukkailla kalliopoluilla. Hieman olin toivonut, että täällä olisi vielä ollut jotain vesilintuja, mutta eipä näkynyt. Onneksi on taivaalliset maisemat!

Sammalviken

Stadsfjärden

Kesken minun aurinkokylpyäni alkoi taivaalta kuulumaan hanhien kaakatusta. Vaikka kuinka laittoi kättä auringon suojaksi, niin ei parvea näkynyt missään. Vihdoin ymmärsin, että sehän lensi suoraan auringon edessä! Muutamien kymmenien valkoposkien parvi lensi melkein päänyli matalalta ja minun silmät olivat täynnä auringonpilkkuja. Parvi kaartoi Stadsfjärdenin yli ja jatkoi kohti kaupunkia. Sitten se kaarsi jälleen takaisin päin kunnes viimein katosi Sikosaaren takana kohti Haikkoonselkää.

Koiria alkoi palelemaan ja kyllästyttämään, joten oli jatkettava matkaa. Kuljimme samaa polkua takaisinpäin kohti kultaisen keltaisena hohtavaa lehtimetsän puolta. Aurinko läikähteli puiden välistä polulle. Ihana valo! Melkein väitän, että koiriakin hymyilytti.

 Rantaa pitkin mutkittelevaa pikkupolkua kävellessä alkoi lahdelta kuulua laulujoutsenen toitottelua. Puikkelehdin puiden välistä rannan tuntumaan, mutta vastassa oli parimetrinen kaislaseinä. Nopeasti takasin polulle ja kohti lintornia. Kuulosti kuitenkin siltä, että laularit olivat vain ohikulku matkalla ja eivät pysähtyneet Ekuddenin lintutornin tuntumaan. Pistäydyimme silti tornilla, koska tänne kipuavat koiratkin ilman apuja.

Muutamia sinisorsia uiskenteli suojaisassa poukamassa ja yhden lapasorsan löysimme läheltä kaislikkoa. Minun taidot eivät riitä sanomaan, että onko tämä syyspukuinen vaiko tämän kesän poikanen. Mutta nokkaa on melkoisesti!!

Lintutornilta polku alkaa mutkittelemaan pikkuhiljaa takaisin päin. Reipastimme hieman askelta, sillä auringon eteen oli taas ilmestynyt pientä pilviverhoa ja tihkutti hiljalleen. Vanhalle tammelle oli tietenkin käytävä sanomassa "hei ja toivottamassa pitkää ikää" sekä hieman poukattava polulta peltoaukeamalle, mihin sade on saanut aikaan tuplasateenkaaren! Se näytti muutenkin kaartavan laitumen toiselta puolelta toiselle puolelle. Lähikuvissa sateenkaari näyttää ihan revontulilta.

Takaisin päin taas kurapellon kautta ja koska en ajatellut kantaa koko savipeltoa kotiin pestiin koirakavereiden tassut raikkaana virtaavassa purossa. Tästä ei taas saatu Matte-pisteitä ja kotona odottanut lämmin suihku oli kaikkien mielestä paljon kivempi.

Luontoteki taas tehtävänsä. Viikon kiireet jäivät taake <3

Otsikkositaatti: Tove Jansson (Nuuskamuikkunen)