LUONTOKUVAAJAKSI LUONTOKUVAAJAN PAIKALLE
Moni minun ikäiseni on varmasti nuoruudessa lukenut Ahmed Ahne sarjakuvia, missä sarjakuvahahmo haluaa kalifiksi kalifin paikalle. Minä en ole mitenkään salaillut, että itse haluaisin luontokuvaajaksi luontokuvaajan paikalle. Tällä hetkellä taidot ja kalusto ei riitä sellaisiin kuviin, mitä haluaisin ottaa, mutta uskon, että sitkeys ja sinnikkyys palkitaan vielä joskus. Itse Henri Cartier-Bressonkin on sanonut, että 10 000 ensimmäistä valokuvaasi ovat ne surkeimmat!
Ja kun nyt sanontoihin päästiin, niin sanottakoon vielä, että "koskaan ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan". Itse nappasin tänään puolihuolimattomasti kameran töihin mukaan, kun näytti siltä että oli tulossa aurinkoinen päivä. Ajattelin, että ruokatunnilla tai töiden jälkeen kuvaisin työpaikan pihan "talven törröttäjiä" eli kuihtuneita kukkia. Ruokatunnilla päätin kuitenkin kurvata läheisen Karjalaistenkylätien pelloille katsomaan olisiko sinne eksynyt mitään mielenkiintoista. Iso naakkaparvi kuopsutteli sänkipellossa, harakoita kieppui pienissä koivuissa ja kauempana pellolla ruokaili viisi kanadanhanhea. Minun huomioni kiinnittyi noin parinsadan linnun kottaraisparveen. Ajoin niin lähelle tienreunaa kuin kapealla hiekkatiellä uskalsin ja jäin kyttäämään hetkeksi, että tulisivatko ne viereiseen pihlajaan ruokailemaan. Ja tulivathan ne! Sininen taivas, punaiset pihlajanmarjat ja kaunis lintu. Sisäinen tuleva luontokuvaaja minäni hymyili. Auto oli taas loistava piilokoju, vaikkakin jouduin roikkumaan puoliksi ikkunasta ulkona. Ovesta en uskaltanut ulos hivuttautua, koska parvi olisi varmasti lehahtanut lentoon ja takaa tuleva liikennekin hieman mietitytti yleisellä tiellä. Ruokatunnin päättyminen ja tien päästä lähestyvä auto jättivät minulle vain hetken aikaa ottaa muutama valokuva.
Ja kun nyt sanontoihin päästiin, niin sanottakoon vielä, että "koskaan ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan". Itse nappasin tänään puolihuolimattomasti kameran töihin mukaan, kun näytti siltä että oli tulossa aurinkoinen päivä. Ajattelin, että ruokatunnilla tai töiden jälkeen kuvaisin työpaikan pihan "talven törröttäjiä" eli kuihtuneita kukkia. Ruokatunnilla päätin kuitenkin kurvata läheisen Karjalaistenkylätien pelloille katsomaan olisiko sinne eksynyt mitään mielenkiintoista. Iso naakkaparvi kuopsutteli sänkipellossa, harakoita kieppui pienissä koivuissa ja kauempana pellolla ruokaili viisi kanadanhanhea. Minun huomioni kiinnittyi noin parinsadan linnun kottaraisparveen. Ajoin niin lähelle tienreunaa kuin kapealla hiekkatiellä uskalsin ja jäin kyttäämään hetkeksi, että tulisivatko ne viereiseen pihlajaan ruokailemaan. Ja tulivathan ne! Sininen taivas, punaiset pihlajanmarjat ja kaunis lintu. Sisäinen tuleva luontokuvaaja minäni hymyili. Auto oli taas loistava piilokoju, vaikkakin jouduin roikkumaan puoliksi ikkunasta ulkona. Ovesta en uskaltanut ulos hivuttautua, koska parvi olisi varmasti lehahtanut lentoon ja takaa tuleva liikennekin hieman mietitytti yleisellä tiellä. Ruokatunnin päättyminen ja tien päästä lähestyvä auto jättivät minulle vain hetken aikaa ottaa muutama valokuva.
Töissä huomasin myös, että minulta oli mennyt ihan ohi lintuyhdistykseni tiedote. Illalla olisi Porvoolaisen luontovalokuvaaja ja -kirjailija Mauri Leivon valokuvaluento loppukesästä ilmestyneen kirjan Kylän linnut tiimoilta. Sinnehän oli tietysti päästävä!
Korvat höröllä kuuntelin luentoa ja yritin painaa mieleen kaikkea, mitä kokenut ammattivalokuvaaja kertoi. Itselle tästä ehkä tärkeimpänä "energiansäästölamppuna" pään päälle syttyi ajatus siitä, että lintukuva ei aina tarvitse olla tarkka lähikuva tai detaljikuva linnusta. Itse lintu voi olla valokuvan hieman huomaamattomampi atribuutti, tunnuspiirre, mutta kuvan voi sommitella kauniiseen auringonlaskuun, kuutamon valoon, kukkaketoon tai vanhan ladon ympärille.
Luontokuvaajan olisi myös idealistista asua maaseudulla siten, että ympärillä olisi mahdollisimman monipuolinen miljöö. Luonnontilaisia ketoja, viljeltyjä peltoja, talousrakennuksia, karjaa, muuttoreitti ja edes vähän joenmutkaa tai järvenselkää. Tutun ympäristön valo- ja sääolosuhteet helpottavat kuvien suunnittelua etukäteen. Ja sitten sitä kärsivällisyyttä - ihan loputtomasti. Joskus hyvän kuvan saaminen saattaa viedä useita päiviä, viikkoja, vuosia. Tärkeintä on olla läsnä. Odottaa, että luonto antaa sitä, mitä on tullut hakemaan.
Kiitos PSLY:lle illan järjestämisestä ja inspiroivasta luennosta Mauri Leivolle. Tarina vei mukanaan. Olisin mielelläni kuunnellut kauemminkin. Kotiin kannoin Kylän linnut signeerattuna, jonka pariin sukellan vielä ennen unille menoa.
Ps. Kylän linnut kirjaan voit tutustua täältä
Kommentit
Lähetä kommentti