VESIESTEISTÄ VALKOPOSKIHANHIIN

Vesiesteistä valkoposkihanhiin oli kutakuinkin tämän päivän teema. Olen jo muutaman kerran tänä kesänä yrittänyt käydä paikkakuntamme "tikkametsässä" ja sen lähellä olevalla patoaltaalla. Jotenkin olen aina päätynyt tänne jonkin toisen reissun kylkiäisenä ja kumisaappaat ovat olleet harmillisesti kotona. Alue siis sijaitsee aivan meren rannassa ja kesällä merivesi nousee sen verran korkealle, että osa tiestä on aina veden vallassa. Vettä on paikoitellen reilusti puoleen sääreen, joten ihan nilkkurisaappaila tai osittain vedenkestävillä kengillä täältä ei kuivin jaloin pääse. Tänään päätin kuitenkin lähteä ainoastaan tänne seikkailemaan, joten jalkaan sujahti pinkit kumisaappaat!

Tikkametsä on paikka, jossa kovana päivänä voi nähdä käpytikan, harmaapäätikan, palokärjen, pikkutikan ja valkoselkätikan. Ikinä en ole täältä poistunut niin, että en olisi nähnyt yhtään tikkaa. Tänään ensimmäiset vastaan tulleet linnut olivat västäräkit, peipot ja puissa istuskelevat pienet rastasparvet. Kaislat ovat nyt tienpuolella pari kolme metriä korkeita, joten se hieman haittaa kelottuneiden puiden tiirailua tällä hetkellä. Toiselta puolelta näkymä on jo hieman parempi. Latvoja kiikaroidessa huomasin yhden kelon oksan hieman pullottavan. Pikkutikka! Muutama lokkikin lensi ylitse.

Seuraavaksi oli rämmittävä kaisloittuneen metsikön läpi paikoitellen napaan ulottuvassa heinikossa ja loikittava muutaman vetisen ojan yli. Viimeksi kävin patoaltaan päässä keväällä suorittamassa onnistuneen bongauksen liejukanasta ja silloin maasto oli huomattavasti helpompi kulkuisempi. Siellä täällä metsän ja patoalueen välissä on pieniä lammikoita, joita kannattaa lähestyä hiljaa ja silmät tarkkana. Yhdestä tällaisesta pääsi tänään livahtamaan jokin tunnistamaton vesilintu ohitse sen räpiköidessä siiville heti, kun kuuli hieman risahduksia. Seuraavasta lammikosta nousi siiville harmaahaikara.

Patoalueella oli lintumaailmassa hiljaista. Ainoastaan kaksi kanadanhanhea seisoskeli matalikon kivikoilla sukien itseään. Matka näiden valokuvaamiseen oli kuitenkin sen verran pitkä, että tämä rämpimisreissu jäi lähinnä merituulen nuuskutteluun ja kaislojen kuvaamiseen.

Erilaisia korentoja näytti lentelevän tiuhaan eli tämä on hyvä paikka sellaiselle, joka näistä jotain ymmärtää! Yritin vielä kiikaroida kelottuneista puista tikkoja, mutta pikkutikan ja käpytikan lisäksi ei tänään muista näkynyt. Juuri kun kerkesin hieman manailla, että eipä tällä reissulla paljon kuvattavaa ollut, niin vastaan lensi harmaahaikara. Ja samaan aikaan taivaalle ilmestyi jokin petolintu. Koska Untuvikkona on tohelo ei kummastakaan kohteesta saatu valokuvaa.

Koska wannabe-luontokuvaaja ei yhtään ollut tämän reissun jälkeen tyytyväinen kuvasaldoon, niin eihän tämä reissu tähän jäänyt. Autolla kohteeseen b, joka sijaitsi puolen kilometrin päässä. Täällä kuvasin viimeksi kyhmyjoutsenia sekä lokkeja, joten ajattelin, että josko niitä näkyisi tälläkin kertaa. Hiljaiselta näytti. Yksi ainoa harmaalokki istui tähystelemässä haaksirikkoutuneen ja hylätyn laivan piipun reunalla. Heinikosta nousi muutama valkoposkihanhen pää. Olen varmaan aiemminkin muistanut mainita, että auto on ihan loistava piilokoju. Ikkuna kannattaa avata jo hyvissä ajoin valmiiksi ja sitten vain hissukseen körötellä kohteen viereen ja räps räps räps räps!

Valkoposkihanhista ollaan montaa mieltä, mutta minusta tämäkin on kaikkine harmaine sävyineen kaunis ja ilmeikäs lintu. Mielestäni Birdlife on tässä artikkelissa hyvin kiteyttänyt omatkin ajatukseni. Sopu sijaa antaa. Ihan kaikelle elävälle.

Kaupunkiin päin ajellessa tuli pistäydyttyä vielä Tolkkisten makeavesialtaalla. Haaveissa oli saada parempia valokuvia laulujoutsen pariskunnasta ja heidän kahdesta melko isosta poikasesta. Tänään ne tuntuivat kuitenkin viihtyvän kaislikon suojissa ja ainoastaan muutaman kerran toinen emoista nosti pään ylös tähystämään rannan häiriköitä. Muutama talvipukuinen telkkä uiskenteli myös altaalla.

Ja koska eihän Kodderin tornille ollut enää kuin kivenheitto, niin pitihän sielläkin pikaisesti pistäytyä. Sinisorsia on alkanut kerääntyä pienelle merenlahdelle ja rantaviivan kaislikoissa lymyilee useampikin harmaahaikara. Västäräkkejä ja pikkuvarpusia oli pieniä parvia siellä täällä nurmikolla. Yksi silkkiuikkukin näkyi kauempana. Kaislikon reunassa loisti myös valkoinen piste, joka sitten olikin jalohaikara! Jo kolmas havainto muutaman viikon sisään. Vieläkin oli välimatkaa sen verran, että ei kameran zuumi meinannut millään riittää, mutta hieman upgradea kuitenkin edellisiin kuviin :)