TUULISEN PÄIVÄN LATOROMANTIIKKAA JA KIHLAJAISIA

Minulla on tänä vuonna menossa lintuharrastuksen parissa eräänlainen Big Year. Vuosipinnalista on kasvanut valtavasti ja uusia lajeja tunnistaa koko ajan helpommin. Olen nähnyt rareja, joita viime vuonna vielä kuolasin lintukirjan sivuilta. Olen päässyt lintuyhdisyksen mukana ihan käsittämättömän kauniisiin paikkoihin, nähnyt ja kokenut asioita, joista en vielä vuosi sitten tiennyt juuri yhtään mitään. Eilen minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä mukaan katsomaan falco tinnunculuksien aka tuulihaukan poikasien rengastusta! Päivän aikana noussut kova tuuli sopi jotenkin vertauskuvallisesti loistavasti illan ohjelmaan. Tuulihaukkoja tuulisena iltana.

Matka suuntautui maalaiskuntien puolelle. Sinne missä vilja kasvaa ja keinuu aaltoillen tuulessa ja pellot ovat myyriä täynnä. Tuulihaukan kannat romahtivat 1960-luvulla ilmeisesti ympäristömyrkkyjen seuraksena lähes neljäksikymmeneksi vuodeksi, mutta nyt kanta on elpymässä mm. tuulihaukkojen pesäpönttöjen rakentamisen  seurauksena. Tuulihaukkat ovat maanviljelijöiden uutteria pikku apureita, jotka pitävät viljavainioiden myyrä- ja rastaskannat kurissa. Tämän vuoksi moni maanviljelijä rakentaakin itse tai antaa lintuyhdistysten ja -harrastajien kiinnittää ladon seiniinsä tuulihaukoille suotuisia pesäpönttöjä. Tuulihaukka ei rakanna itse pesää, vaan munii punamustatäpläiset munansa joko vanhaan variksen pesään, onttoon keloon tai pönttöön. Pöntön sisustus on spartalaisen karu. Naaras hautoo munia lähes kuukauden, jonka aikana koiras ruokkii naarasta. Kun poikaset ovat kuoriutuneet kantaa koiras ruokaa sekä emolle, että poikasille ja emo pilkkoo ruoan untuvikoille. Noin kuukauden kuluttua ne ovat lentokykyisiä, mutta pysyttelevät vielä yhdessä kuukauden päivät pesästä lähdön jälkeen.

Rengastajalla oli eilen tiedossa neljä ladonseinä pönttöä, mihin oli tarkoitus lähteä katsomaan poikastilannetta. Ensimmäinen pesä oli melko korkean ladon ylälaidassa ja jo autosta rengastaja huomasi, että poikaset keikkuivat pöntön laidalla ja olivat melko isoja. Jätimme siis autot hieman kauemmaksi ja rengastaja hiippasi haavin kanssa peittämään pöntön suun, jotta poikaset eivät pelästyksissä räpiköisi pöntöstä pois.

Alkuvalmistelujen jälkeen rengastaja poimi näppärästi poikaset pieniin pusseihin ja sitten määritys, mittaus ja punnitus hommiin. Tässä pesässä oli neljä poikasta ja punnituksen perusteella ruokaa on näille pullukoille riittänyt. Nytkin olivat suunpielet hieman ruokailun jäljiltä luoja ties missä myyränraadossa. Tässä vaiheessa olisi tietysti hyvä ollut olla ns. korva tarkkana ja painaa mieleen kaikki mitä kerrottiin, mutta jotenkin ensikertalaisena sitä tuli vain ihasteltua ja ihmeteltyä näitä sielukkain silmin tuijottavia linnunpoikia. Mieleen taisi jäädä ne juuri ei niin tärkeät asiat, kuten siiven alapinnan tummat sydänkuviot ja siipisulkien puolikuut. Näillä hieman varttuneimmilla poikasilla oli pientä sanottavaa näistä alumiinisormusten pujottamisista, mutta oikein tehtynä rengastus on linnulle täysin vaaraton ja kivuton toimenpide.

Lintujen rengastaminen on yksi muoto harrastaa lintuja ja sen avulla kerätään arvokasta tietoa mm. niiden muuttoreiteistä, käyttäytymisestä, levähdys- ja talvehtimisalueista sekä saadaan tietoa  kannanmuutoksista, pesinnästä, iästä, pariuskollisuudesta ja kuolinsyistä. Rengastaminen on pyyteetöntä luonnonsuojelu toimintaa lintujen hyväksi, sillä mitään rahallista korvausta rengastaja ei tästä puuhasta saa. Rengastuksia saa suorittaa ainoastaan Rengastustoimistosta testit läpäissyt ja luvan saanut täysi-ikäinen henkilö.

Seuraava pönttö, mille ajoimme oli lähellä maalaistalon pihapiiriä. Valitettavasti jo alkanut pesintä oli keskeytynyt rikkoutuneiden ladonovien ja kovan myrskyn vuoksi. Saimme kuitenkin isännältä vinkin, että haukkapariskunta oli viihtynyt lähellä sijaitsevan ladon luona toisessa pöntössä. Valitettavasti tyhjä oli tämäkin pönttö ja ihailtavaksi jäi ainoastaan värikkäinä kukkivat puna-apilapellot ja kukkaniityt.

Pönttö numero 3 näkyikin jo tielle ja autosta pystyi hyvin kiikaroimaan ja näkemään, että pöntöstä kurkisteli valkoisia pörröisiä palleroita. Edellisten melkein pesästä lähtevien poikasten jälkeen oli hauska päästä näkemään kunnon untuvaisia linnunpoikaisia. Tikapuut ladonseinää vasten ja kurkistus pönttöön. Täällä asusteli myös neljä poikasta ja valitettavasti päivälliseksi oli tänään ilmeisesti ollut sinisorsan poikasta ja pikkulintua. Nämä pikkuiset sujahtivat pusseihin hieman helpommin ja päästiin rengastustoimenpiteisiin.

Näillä noin 2-3 viikkoisilla poikasilla alkoivat untuvat pikkuhiljaa vaihtumaan sulkiin ja punnitustulosten perusteella ei tässäkään ruokakunnassa olla nälkää nähty.

Pikaisten neuvolatoimenpiteiden jälkeen oli aika palauttaa pienokaiset pöntön suojiin ja alkaa siirtyä illan viimeiselle kohteelle. Sinne kuljettiinkin sitten pitkin pikkukyliä ja pellonreunuksia. Minä kiikaroin apukuskin paikalta ladon seiniä, kun arvuuttelimme määränpäätä. Viimeisellä pysähdyspaikalla kuului jo autolle saakka tuulihaukan terävä ja nopea "kii kii" huuto.

http://www.lintujen-äänet.net/tuulihaukka/ 

Rengastaja otti autosta pitkävartisen peilin ja kävi pesällä tarkistamassa tilannetta. Nämä viimeiset olivat hieman pienempiä kuin edelliset, mutta jo sen kokoisia että ne pystyisi nyt jo rengastamaan.

Täältä löytyi soma kolmikko, jotka saivat myös renkaat jalkaansa. Illan viimeiset "kihjajaiset perisuomalaisessa latoromantiikka maisemassa". Kovin kauaa emme näitä tohtineet häiritä, sillä emo lenteli koko ajan näköentäisyydellä pöntöstä. Muutama kuva ja onnentoivotukset pitkää elämää varten. Isosti haluan vielä kiittää, että sain mahdollisuuden tällaiselle retkelle lähteä. En usko, että minusta koskaan tulee rengastajaa, mutta sivustaseuraajana ja avustajana on ihan hauska kyllä toimia ja mielellään tällaisille reissuille lähtisi toistekin. Tämä syventää lintuharrastusta entisestään ja tiedon jano kasvaa. 

Nippelitriviaa tuulihaukoista:

-Pitkäpyrstöiset ja värikkääet koiraat ovat naaraiden suosiossa ja niiden on todettu tuovan naaraille eniten saalista ja suurimmat poikueet.

-Tuulihaukan vironkielinen nimi on kaunis tuulentallaaja.

-Tuulihaukalla on ultraviolettinäkö, jonka avulla se saalistaa myyriä seuraten niiden virtsavanoja pelloilla ja heinikossa.

-Tuulihaukka on jalohaukka eli "falco".  Kaikilla jalohaukoilla on hammasmainen pykälä ylänokan kärjessä nokan sisällä ja tätä "hammasta" käytetään saaliin kaularangan katkaisemiseen.

-Suomessa oli 21.3.2013 mennessä rengastettu 152128 tuulihaukkaa (alk. 1913-)

-Vanhin suomalainen rengastettu tuulihaukka on ollut 11 vuotta ja 2 kuukautta vanha.