VIERAILLA MAILLA VIERAHILLA
Mikkelissä on neljä lintutornia, joita ylläpitää Suomen luonnonsuojeluliiton Suur-Savon yhdistys. Lintutornit sijaitsevat Naistingilla, Hujassuolla, Kenkäverossa ja Porrassalmella. Vaikka ilta olikin sateinen lähdimme tänään tutustumaan näistä kahteen, jotka molemmat sijaitsevat lähellä Mikkelin keskustaa. Ensimmäiseksi kohteeksi valitsimme Rantakylässä sijaitsevan Naistingin tornin. Lintutornille oli selkeä kyltti ja päättyvän tien päässä hyvin tilaa autolle. Pieni polku mutkitteli saniaisten ja lehtipuiden välissä. Heti ensimmäisenä kuulimmen punarinnan tiksutusta ja seuraavaksi huomasimme peippoja, jotka hyppelehtivät oksistossa. Taustalla raakkui variksia.
Tornilta avautuu näkymä lähes umpeen kasvaneelle lintujärvelle, jossa oli enää muutamia avonaisia vesialueita. Kauimmaisella vesitöllä oleskeli laulujoutsen pariskunta sekä sinisorsia. Kaislikon yläpuolella lenteli tirskuvia haarapääskyjä. Jokin haukka käväisi myös tornin yläpuolella, mutta katosi suurien männynlatvustojen taakse ennen kuin kerkesin kiikareita tarkentamaan. Tämä torni oli tähän aikaan vuodesta melko nopeasti kiikaroitu läpi, mutta keväällä muuttoaikaan varmasti mielenkiintoinen paikka.
Seuraavaksi huristelimme muutaman kilometrin päähän Kenkäveron kauniille punamullan väriselle tornille, joka sijaitsee Saimaan rannalla. Kello oli jo puoli yhdeksän illa, joten en odottanutkaan meidän näkävän paljon lintuja. Muutama kalatiira kieppui rantaviivan tuntumassa iltapalaa etsien, naurulokkeja lenteli tornin ylitse ja kaislikossa polskutteli sinisorsa naaras ilta-auringossa. Autolle kävellessä huomasimme vielä pikkuvarpusen, joka oli tehnyt pesän sähköpylvään orren sisään. Polun varrassa pihlajankukat olivat muuttuneet vihertäviksi marjoiksi ja kotimatkalla havaittu noin kymmenen vesilinnun muuttoparvi etelään päin sai jo hieman huokaisemaan. Kesä alkaa kääntymään ehtoo puolelle.

Kommentit
Lähetä kommentti