LAPSUUSMUISTO

Kaikilla on varmasti jokinlainen muisto lapsuudesta jostain linnusta. Kotipihan varpusista tai mummolan lintulaudan punatulkuista. Minulla mieleen painunut muisto on hieman erilaisesta linnusta. Toki meilläkin mummolassa lintulaudan pikkulintuja seurattiin, mutta rehellisesti sanottuna - ei ne mieleen juuri jääneet.

Yhtenä jouluna istuimme Syrjälässä keittiönpöydän ääressä kaurasämpylöitä ja luumutorttuja mussuttaessa, kun mummin ruokinnalle lennähti hieman isompi lintu. Aikuiset tiesivät sen pähkinähakiksi. Se mitä seuraavaksi tapahtui meinasi pilata koko joulun! Ahnus hakkeli nappasi maasta ison jäätyneen talinpalasen ja lensi se suussaan viereiseen omenapuuhun. Aika nopeasti kävi selväksi, että nyt tuli haukattua liian suuri pala! Tali jäi kiinni nokan väliin ja ei lähtenyt irti millään. Seurasimme pähkinähakin temppuilua hyvän tovin ja onneksi tällä tarinalla oli onnellinen loppu. Ennen illan hämärtymistä tuo kamala ruokapala irtosi vihdoin nokasta. Olin varmaan itse noin 10-13 vanha, kun tämä tapahtui, mutta jo silloin huoli linnun selviämisestä oli suuri ja talipalan irtoaminen oli parempaa kuin kotona avaamista odottavat joulupaketit.

Seuraavaan hakin tapaamiseen tunnistamiseen menikin sitten useampi vuosi.





Tämän vuoden vuosipinna tuli vasta syyskuun loppupuolella Porissa ja retken ensimmäisen pähkinähakin löysimme eräältä hautausmaalta. Seuraavan pähkinärosmon löysimme Siipyystä lähes samasta puusta kuin edellisenäkin vuotena ja sitten vielä pienen yhdyskunnan Närpiön keskustasta.


Pääsääntöisesti pähkinähakit ovat paikkalintuja ja viihtyvät siellä, missä on pähkinäpensaita, sembra- tai makedonianmäntyjä. Siksi tuskin koskaan tällaisia puita tulee ohitettua kiireellä. Tämän vuoden oman alueen vuosipinna tuli kuitenkin hieman yllättäen, kun yhdellä munkinkyttäys keikalla vieressä ruvettiin antamaan koordinaatteja neljälle muuttavalle hakille. Tänään kilahti viesti lähellä olevasta kohteesta, jossa ruokailee kaksi pähkinähakkia makedonian mäntyjen lähettyvillä ja olihan se niitä tietysti lähdettävä bongaamaan. Pähkinähakki on siitä mukava lintu, että kun rauhassa asettuu paikoilleen ja jää odottelemaan, niin se ei turhia kameraa kainostele. Harmi, että tänään oli vain rajoitettu aika kuvata, joten sessio jäi muutamaan kuvaan.













Kommentit

Suositut tekstit