PUOLIHÄMÄRISSÄ

"Harmaa puolihämärä peitti tiheänä koko laakson. Mutta laakso ei ollutkaan enää vihreä, se oli valkea. Kaikki liikkuva oli nyt liikkumatonta". ~ Taikatalvi ~ Tove Jansson ~ .

Osassa Suomea on tälläkin hetkellä jo ihan kunnolla lunta, mutta täällä etelässä nautitaan vielä syyskeleistä. Tänään kuitenkin Porvoossakin pyrytti ensimmäisen kerran lunta! Hieman esimakua talven kuulaudesta oli aistittavissa jo viikonlopun aamuretkellä Valkmusassa. Pitkospuut olivat kuuran peittämiä, varvikot hennossa lumihunnussa ja heinät törröttivät valkeina siinä mihin yön pakkanen oli ne kangistanut. Meillä oli tarkoitus olla kuvauspaikoilla ennen auringonnousua, mutta melko runsas pilviverho piti huolen siitä, että suoaukea pysyisi puolihämärissä puolivaljuja satunnaisia auringonsäteitä lukuun ottamatta. 

Pitkospuilla ei näkynyt muita jälkiä, joten olimme aamun ensimmäiset askeltajat. Ihailin satunnaisesti muodostuneiden lumihiutaleiden muotoa kelottuneella puunpinnalla ja pitkospuiden väliin muodostunutta kuuraista koristereunaa. Rapsahdus siellä ja rapsahdus tuolla. Taivaalta kuului viimeisien hanhien kaakatus. Suo terapiaa parhaimmillaan. Lintutornilla kaadoin kuksaan aamukahvit ja naureskelimme talitinteille, jotka tulivat välittömästi tervehtimään retkeilijöitä. Rohkein kävi kurkistamassa kuksan reunalla herkkujen toivossa. 

Tähän saakka luontokokemus oli mitä parhain. Valitettavasti olin unohtanut sellaisen asian kuin hirvijahti. Jo viime viikonloppuna kuuntelin omalla parvekkeella aamukahvia siemaillessa  naapurissa sijaitsevan kartanon pelloilta kantautuvaa koirien loputonta haukkumista, huutoa ja pyssyjen pauketta. Tältä ei välttynyt lauantaina Valkmusassakaan. Täällä "haukkumisen" tosin hoitivat noin kymmenkunta ajomiestä, jotka huusivat ja rämistelivät metsässä. Pelkkä metsästys ja pyssyt saavat jo minun otsasuonen sykkimään, mutta tällaiseen huutoon en vielä koskaan ollut törmännyt. Aika nopeasti oli selvää, että se sitten tästä reissusta. Kamat kasaan ja kohti parkkipaikkaa. Koko loppumatkan kuuntelimme tätä huutoa kauniiden luontoäänien sijaan. Tekisi mieli kirjoittaa tähän perään jokin vähemmän kaunis perus suomalainen voimasana!

Jotenkin kaiken ihmismelusaasteen lomassa onnistuin kuitenkin kuulemaan hennon koputuksen ja löysin reissun ensimmäisen käpytikan. Seuraavassa mutkassa tuli taas vastaan hyvin tuttavallisia talitiaisia. Ne pyrähtelivät aivan viereen oksille katsomaan kulkijoita, pyörivät jaloissa ja yksi yritti istahtaa kaverin repullekin. Minulla ei jotenkin riittänyt nopeus eikä hermot tällä reissulla lintujen kuvaamiseen eikä niitä juuri vastaan tullutkaan. Olin jo laittanut kameran pois, kun metsiköstä alkoi kuulumaan hiljainen rapina. Pääsimme aivan vierestä seuraamaan kun neljä hirveä tuli melusaasteen suunnasta kohti suota. Olimme aivan paikoillamme ja toivoimme, että hirvet jatkaisivat meidän ohi suon suuntaan. Komea sarvipää tuli viimeisänä. Yritimme ottaa kuvia, mutta edessä oli tiheää risukkoa. Hieman arvoitukseksi jäi meille hirvien kulkusuunta, mutta jonkin matkaa kuljettuamme huomasimme pitkospuilla vettä eli tämä perhe oli jatkanut pitkospuiden yli kohti kansallispuisto suoalueita, joten minun tietämykseni mukaan ne kulkivat kohti turvaa <3 tämä havainto toi hieman tasoitusta jahdin aiheuttamalle mielipahalle.

Hieman surullisena joutuu kuitenkin toteamaan syksynkin olevan taas pikkuhiljaa ohi ja edessä on pitkä talvi odotella pikkuisia ystäviä taas saapuvaksi. Tule pian kevät!