OI OLHAVA, OLLOS VALLOITETTU

Jos totta puhutaan, niin Olhava kyllä valloitti minut. Repoveden kansallispuistoa kuulee usein kutsuttavan köyhänmiehen lapiksi. Muutaman tunnin ajomatka kotiovelta erämaisemiin kuulosti myös minusta hyvältä. Jo viime kesänä katselin useampaan otteeseen Yle Areenasta Erämaan lumon jaksoa Repovedestä ja haaveilin kaakkurijärvistä. Syksyllä kävimmekin mökiltä käsin Repovedellä. Olin katsonut ensitietoja hieman puolivillaisesti ja päädyimme Ketunlenkille Lapinsalmen sisäänkäynniltä. Virhe. Jo siinä vaiheessa, kun parkkipaikka oli pullollaan, niin olisi pitänyt jonkinlaisten hälytyskellojen soida. Kaunis aurinkoinen päivä oli vetänyt puiston täyteen. Ihmisiä ja meteliä oli enemmän kuin Linnanmäellä. Ihmispaljoudessa kärvistellessä vannoin, että ei ikinä enää. Ei ikinä enää tänne.

Kuuntelin kuitenkin ystäviä, jotka vakuuttivat, että kyllä Repovedeltä voi löytää erämaan lumon. Viime viikolla tutkailin kansallispuiston sisäänkäyntejä ja reittejä tarkemmin. Päätin antaa Repovedelle uuden mahdollisuuden ja lähestyä luontokokemusta Saarijärven sisäänkäynniltä käsin.

Parkkipaikalla oli muutamia autoja ja ihmisiä valui silloin tällöin portista sisään ja ulos. Suurin osa oli rinkoista päätellen vähintään yönyli vaelluksella. Minä nappasin päivärepun selkään ja koirat ulos autosta. Hieman jännitti. Ensimmäistä kertaa ihan yksin lähdössä "vähän isommalle luontopolulle". Jo pelkkä ajomatka tänne saakka pelkästään googlemapsin seurassa oli minulle saavutus! Heti kun olin polulla yksin niin katsoin ensimmäistä kertaa karttaa. Maastossa kaikki näyttää muuten kovin paljon erilaiselta kuin kotona karttaa tuijotellessa. Minullakin oli jo selkeä reittisuunnitelma. Olhavalle ja siitä korpinkierrokselle. Maisemat kuitenkin vetivät kaakkurinkierrokselle. Että se niistä suunnitelmista ja kartasta. Suuntasin ensimmäiseltä polulta sisään ja nopeasti olin metsänsuojassa. Ihanaa! Toisella puolella polkua järvimaisemat ja toisella jylhää metsää. Kuljimme välillä hitaammin ja välillä nopeammin. Muutama sadekuuro rapsahti niskaan aina silloin tällöin, mutta tiheässä metsässä ei juurikaan kastunut. 

Reittimerkeistä päätellen olin kaakkurinkierroksella ja seuraava vieressä kimmeltävä vesistö oli  Valkjärvi. Lintumaailmassa oli melko hiljaista. Valkjärveltä en onnistunut kiikaroimaan yhtään vesilintua. Muutama peippo, punarinta ja tiltaltti oli äänessä. Kiviseen rinteeseen oli moni halunnut jättää jälkensä ja paikalla oli monta tällaista liuskekivistä zen-tornia, kuten meillä ruukataan näitä kutsua :) 

Tähän saakka patikointia olin saanut kulkea ihan yksikseni partakavereiden kanssa. Ensimmäiset ihmiset tulivat vastaan vasta, kun lähdin nousemaan Olhavan vuorelle. Täällä myös tuli vastaan ensimmäinen pieni vesieste sekä jyrkkä nousu, missä jouduin hieman sovittelemaan askelta. Täällä meille myös sattui pieni tapaturman poikanen. Yhdessä vaivalloisessa alastulo notkelmassa oli tientukkeena valtava tukki. Siinä missä valkoinen kumipallo meni tukin yli loikalla, niin juniori jäi arkailemaan tukin päälle ja liukastui märällä pinnalla ja muksahti kyljelleen melkoisen pudotuksen. Hetken aikaa pidätin hengitystä, mutta selvisimme säikähdyksellä. Vähän turkin ravistelua ja "näkiks kukaan" ja taas olimme menossa eteenpäin. Huh.

Tiltaltti laulaa luritteli kelon nokassa.

Hieman enenne Olhavan parasta näköalapaikkaa pysähdyimme kalliolle hörppimään vettä ja syömään hieman evästä. Koirat vetivät melkein puolenlitran pullollisen puoliksi. Muutama retkeläinen tuli rapsuttamaan partakavereita ja rupattelemaan. Kallion juurelta kuului puheensorinaa. Toiset olivat valinneet kalliolle saapumisreitin sen vaikeimman kautta, sillä tämä seinämä on myös kiipeilijöiden suosiossa. Tummat pilvet lähestyivät yhä uhkaavammin. Tulomatkalla vettä satoi paikoitellen melko rankasti. 

Päätin jatkaa matkaa, jotta pääsisin ihastelemaan koko Olhavan maisemaa ennen sadekuuroa. Ja mitkä maisemat minua odottivatkaan! Niin oli kaunista, että ihan henkeä salpasi. Kiikaroin kaakkureita, mutta lampi näytti tyhjältä. Jostain taivaalta alkoi kuitenkin kuulua kaakkurin karhea ääni ja pian näinkin,  kun se laskeutui kohti pintaan. Ennen kuin ehdin virittämään kameraa oli kaakkuri hävinnyt. Löysin kuitenkin sen sukellusuoman ja pian se nousi pintaan toisen kaakkurin luona ja viereltä löysin kaksi poikasta! Täydellistä. Tämän minä halusin täällä nähdäkin. Valitettavasti linnut olivat aivan liian kaukana kauniita kuvia varten. 

Alas vuorelta mentiinkin sitten ripein askelin ns. kaakkurin kuvat silmissä. Mutta ei liene yllätys, että siinä vaiheessa kun pääsin asemiin kameran kanssa, niin olivat linnut kiklailleet itsenä jo sinne vastarannalle. Istuin ruovikon reunassa pölkynpäillä pitkän tovin, mutta linnut pysyivät sitkeästi paikoillaan. Vasta tässä vaiheessa kimppuun iskivät reissun ensimmäiset hyttysetkin.

Tänään oli tosiaan tarkoitus kiertää korpinkierros, joka kulkee tämän Olhavanlammen ympäri. Minulla tuhrautui niin paljon aikaa alkumatkasta, että lammen kiertäminen jää toiseen kertaan. Parin tunnin kotimatkakin painoi jo hieman puntarissa. Ensi kerralla tiedän kävellä metsäautotietä pitkin suoraan Olhavan juurelle ja siitä korpinkierrokselle. Yhtään korppia en muuten tällä matkalla nähnyt enkä kuullut. Takaisin päin oikaisin suorinta reittiä eli hiekkatietä pitkin, josta matkaa kertyi noin 1,5 km lisää. Matkalla pysähdyin kuitenkin sateesta huolimatta tutkailemaan metsän kohtaa, jota oli ennallistettu hallitusti polttamalla vuonna 2016. Polttojen tarkoitus on käynnistää luonnonmetsän kehitys entisessä talousmetsässä. 

Tässä vaiheessa vihdoin se sadekin saavutti meidät totaalisesti ja kastuimme läpimäriksi. Koirat katselivat minua jo vähän alta kulmien sen oloisina, että nyt alkaa riittämään. Onneksi olimme melko pian takaisin Saarijärven parkkipaikalla. Jaoimme viimeisen eväsleivän autossa ja starttasimme kohti kotimatkaa. Muutaman tarvikehankinnan kirjaan ostolistalle, kuten autolaturin, kevyemmän termospullon ja metsäuskottavammat remelit reissukavereille. Edelliset on hankittu silloin kun kaikki pinkki ja kiiltävä hiveli silmää. Kotona olimme lähempänä viittä eli sellainen kahdeksan tunnin reissu tuli tehtyä lauantaina. Kotona mieli oli kevyt ja tunnen olevani oikeilla poluilla. Olhava valloitti minut totaalisesti, vihdoin löysin sen erämaan lumon. Päivän kruunasi kaakkurit. Ja mikä parasta. Minä uskalsin. Ihan yksin!