PIENIÄ PUITA, PITKIÄ PITKOSPUITA

Aurinkoinen toukokuu on suorastaan kutsunut retkeilemään. Ruuhkasuomen tupaten täynnä olevat kansallispuistot eivät minua kuitenkaan houkutelleet ja etsin kuumeisesti internetin syövereistä päiväretkikohdetta, missä saisi nauttia hiljaisuudesta ja luonnon rauhoittavasta vaikutuksesta. Eteläisessä Suomessa kansallispuistoja on harvakseltaan. Nuuksio, Sipoonkorpi, Repovesi.. (Jälkimäisessä oli viime kesänä enemmän ihmisiä kuin Mikkelin torilla).. Valkmusa. Klikkasin pallukkaa kansallispuistojen kartalla ja aloin lukemaan; Valkmusa on Kymenlaakson harvojen tuntema aarre, jossa koskematon suo kutsuu kulkijaa rauhoittumaan.. Jatkoin lukemista, etsin kuvia ja blogikirjoituksia, tulostin ajo-ohjeet ja retkikohde oli lukittu.

Lauantai päivä oli tuskaisen kuuma, joten retki ystävän kanssa siirtyi illansuulle. Puistosta löytyy kaksi eri reittiä, mutta minua kiinnosti tietysti noin 2,5 kilometrin rengasreitti suon laitamilla ihan jo linnustonkin takia. Parkkipaikalla sipaisimme illan tuoksuksi reilusti Offia ja suuntasimme kohti opastaulua. Valitsimme suunnan, jossa lintutorni näytti tulevan nopeammin vastaan. Metsäpolkua ehdimme kävellä vain muutaman sata metriä, kun vastaan tulivat ensimmäiset pitkospuut ja pientä koivikkoa. Koivikon takana aukesi kaunis suomaisema.


Suopursut tuoksuivat ja tupasvillat kukkivat valkoisina pumpulipalloina. Taisin huokaista metrin välein, että voi luoja, miten kaunista! Aukealla kuului jokin tuttu kahlaajan ääni, mutta en saanut sitä millään mieleen. Seuraavan naukujan kyllä tunnistin. Kolme töyhtöhyyppää lenteli kauimmaisella suo-osuudella. Pitkospuut jatkuivat silmän kantamattomiin. Vähän väliä jompikumpi kyykistyi napsimaan valokuvia. Jos hyttysparvet eivät olisi olleet kiusana, niin olisi ollut suuri houkutus jäädä jokaiselle kelottuneelle penkille hieman istuskelemaan ja katselemaan pilvien liikkumista taivaalla, kuuntelemaan suon ääniä ja nauttimaan erämaan tunnelmasta.




Maleksimme hitaasti eteenpäin ja pienien pilvien mukanaan tuoma hento tuulenvire piti hyttyset mukavasti loitolla. Melko pian vastaan tulikin odotettu lintutorni. Tornin juurella kuulin jo kuinka kuovit huutelivat nimeään suolla. Ylös päästyäni aloin kiikaroimaan ja etsimään kalasääskin pesää, jonka tiesin näkyvät tornille. Yksinäisen kelon latvahaarasta löysin tuulihaukan ja seuraavasta västäräkin, joka varmaankin yritti naamioitua oksanhaaraksi pikkupedon läheisyydessä. Muutamia töyhtöhyyppiä lenteli tässäkin suon yllä. Pikkulinnuista äänessä oli ainoastaan peippo. Punajalkaviklo lähti lentoon pieneltä lammikolta. Pikkulepinkäisiä oli useampia ja niistä rohkelikot keikkuivat sääksenpesän reunalla. Pesällä näytti olevan hiljaista. Näimme kuitenkin yhden sääksen lentämässä suon yllä ja toisen, jolla oli kantamuksinaan melkoinen risukasa! Kiikareihin osui hetkeksi myös jotain, mikä näytti pöllöltä, mutta se syöksyi niin nopeasti puiden taakse, että en kerennyt tarkempia tuntomerkkejä rekisteröimään. 




Hieman haikeana oli jätettävä lintutorni ja jatkettava matkaa. Täällä olisi viihtynyt ehdottomasti pidemmänkin aikaa kiikaroiden. Seuraavalla suo-osuudella jäimme kuvailemaan lisää tupasvilloja ja istuskelimme ilta-auringon lämmössä lintuja katsellen. Taustalla kukkui kävi. Valkmusa lumosi täydellisesti karulla kauneudellaan, linnustolla ja loputtomilla pitkospuilla. Rengasreitillä ei tullut vastaan yhtään ihmistä ja seurana oli ainoastaan luonnon äänet. Lupasimme tulla takaisin viimeistään sitten, kun aamusumut hiipivät soille.





Kommentit

  1. En ollut kuullutkaan tästä paikasta. Täytynee käydä tutustumassa itsekin. Hienoja kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös minulla oli ennen viime viikkoa Valkmusan mentävä aukko sivistyksessä. Ihanaa, että näin hienoja paikkoja löytyy täältä eteläisestä Suomestakin! Porvoosta matka kesti tosiaan tunnin verran ja suurin osa on moottoritietä, googlemaps löysi hienosti perille ja viimeisellä 10 km on selkeät opasteet. Suosittelen vahvasti käymään. Todella hieno paikka :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit