HAUKAN KATSE, PETOPÄIVÄ

Viime viikolla saatiin täällä etelässäkin kunnon lumipeite, torstaina yönä alkoi satamaan vettä ja perjantai oli kirjaimellisesti black friday! Viikonloppuna ei siis tarvitsisi haaveilla kauniista lumimaisema kuvista. Minä olen hieman kateellisena kuolannut muiden lukuisia pöllöhavaintoja ja lauantain bucket listillä oli etsiä hiiripöllö, mitä tuntuu nyt olevan runsaasti liikkeellä. Päätin kurvata kauppareissulla Karjalaiskylätien peltojen kautta ja melkein heti silmiin osui buteo lagopus eli piekana! Tämä reissuhan tuntui alkavan suorastaan loistavasti! Auto parkkiin ja ulos kuvamaan. Lintu ei tuntunut olevansa kuvaussessiosta millänsäkään, vaikka selvästi välillä katseli suoraan kuvaajaan.

Korkean koivun latvasta oli hyvä kuivatella hieman siipiä ja tarkastella myyrävainioita. Varikset kävivät vähän väliä härnäämässä itseään selvästi kookkaampaa lintua, mutta tämäkään ei tuntunut piekanaa häiritsevän. Vasta kun lenkkeilijä lähestyi juosten tähystyspaikkaa, päätti piekana lennähtää rauhallisemmille väijypaikoille.

Ajelin hiljalleen eteenpäin ja aurinko, tuo ihmeellinen valoilmiö, alkoi pilkistellä taivaalla. Valosta häkeltyneenä seuraava tilanne tuli melko nopeasti, sillä oli lähes sähkötolpan kohdalla, kun huomasin sen nokassa jotain mielenkiintoista. Kamera ulos ikkunasta ja pikaräpsy. Lintu lähti saman tien lentoon ja katosi pelloille. Määritin kanahaukaksi, mutta saattaapa tuo olla jokin muukin..

Jäin ihailemaan vesipisaroissa ja marraskuun auringossa välkehtivää maisemaa. Pellot olivat osittain usvan peitossa ja sänkipellolla oli kaakattamassa muutamia satoja kanadanhanhia. Kaukana olevan koivun latvasta löysin toisenkin piekanan.

Matka jatkui ja pian edessäni lainehti tie useamman kymmenen metrin matkalla. Hieman hirvitti lähteä ranskattarella eteenpäin, mutta silmät kiinni ja kaasu pohjaan. Pelotti koko ajan, että vettä on liikaa ja moottori yskähtää. Onneksi pääsimme ylitse ja katse taas haravoimaan maisemaa. Tänä vuonna on ns. lintusilmäni kehittynyt ihan hirmuista kyytiä ja aina välillä hämmästyn itsekin, mitä kaikkea näkee, kun tämä kolmas silmä, haukan katse, on avautunut. Tietyllä tavalla lentävä tai istuva lintu kiinnittää huomion jo kaukaa, ajaessa yksi valkoinen piste jossain silmäkulmassa kertoo jostain mielenkiintoisesta havainnosta. Olin jo kiihdyttämässä kohti isoa tietä, kun jossain vasemman silmäkulman ylänurkassa vilahti vaalea kohta lehdettömässä metsikössä. Siellä se piilotteli oksien suojassa keltaiset silmät ja jalat loistaen. Kanahaukka tämäkin.

Koska tämä 1,9 kilometrin matka oli ollut jo näin vaikuttava, niin olin hyvin tyytyväinen päivän saldoon. Mutta toisaalta..  koska olen ahne, niin olihan sitä hiiripöllöä vielä yritettävä, kun kerran petolintujumalat tuntuivat olevan suosiollisia. Kurvailin teitä pitkin muutamalla hiiripöllö paikalla, mutta ei harakoita ja naakkoja mielenkiintoisempia haviksia. Törmäsin reissulla tuttuihin lintukavereihin ja heidän mukana pääsin metsäseikkailulle ja mitä sieltä kuusikon keskeltä löytyikään. Sarvipöllö eli sarvari! Lintu oli niin hyvin maastoutunut kuusikon suojaan, että teetti vaikeuksia löytää, vaikka annettiin koordinaatit millilleen. Närhet kävivät pöllöä kiusaamassa ja niiden perässä minäkin sen sitten löysin.

Kovin kauaa emme päivehtivää pöllöä häirinneet, vaan poistuimme metsästä hippiäisten pyöriessä oksilla. Tässä vaiheessa olisi pitänyt muistaa vanha hyvä sanonta, ahneella on p*****n loppu. Lintukaveri oli kuitenkin vähän aikaa sitten nähnyt lähimetsässä myös viirun, joten olihan sitä hieman käytävä etsimässä. Rämpiminen tiheään ja mystisen pimeään metsään. Puitteet olivat kohdallaan. Metsää halkoi laskuoja ja ojan yli vei muutama tukki sillan virkaa toimittaen. Kaikki kävi niin äkkiä, että en oikeastaan osaa edes sanoa, mitä kävi. Nanosekunnissa löysin kuitenkin itseni uiskentelemassa hyisessä marraskuisessa suolle tuoksuvassa ojassa. Kiikarit sukelsivat, mutta kamera käsi sojotti suorana kohti taivasta. Nauratti ihan hulluna. Talvisaappaat ja toppatakki hörppäsivät ainakin kymmenen litraa vettä. Ei auttanut, kuin lähteä raahaamaan vilusta hytisevää kroppaa kohti autoa. Autossa on onneksi aina pyyhettä, huopaa ja vilttiä, joten kääriytyminen niihin ja äkkiä kotia. Ympäristöasiat eivät olleet päällimmäisenä mielessä, kun kotona seisoin "tunnin kuumassa suihkussa". Illan olen tankannut vuoronperään teetä ja mustaherukkamehua. Viluttaa vieläkin luihin ja ytimiin ja yskä hakkaa rinnassa. Onhan tämä aina välillä ihan PÖLLÖÄhommaa, mutta samalla niin mielenkiintoista ja antoisaa.

Hyvää viikonloppua <3