SIKOSAARI@HEINÄKUU

Kylmän alkukesän vuoksi heinäkuun alussa Sikosaari oli vielä täynnä elämää. Polun alkupäässä eli tuossa minun kutsumassani sisääntuloaulassa, laulukonsertot jatkuivat vielä kiivaina ja sinisorsaemo paimensi ruovikossa edelleen seitsemää pienokaistaan.

Suojaisa saari on hyvä paikka lenkkeillä koirien kanssa sekä sateella, että paahteella. Puut suojaavat kuumuudelta sekä sateelta ja mereltä tuleva tuuli vilvoittaa helteisenäkin päivänä. Myöskään punkkiongelmaan ei juuri tällä lenkkipolulla ole. Joko heinäkuussa satoi keskimääräistä enemmän tai sitten minä olen osunut juuri niinä sateisina päivinä lenkkipoluille, koska sadepäivä kuvia näyttää olevan heinäkuun kansio täynnä!

11. heinäkuuta lähdimme aurinkoisena päivänä lenkille, mutta saimme niskaamme aivan hillittömän sadekuuron. Löysin kuitenkin kallionlaelta tämän kesän ensimmäiset mustikat! Tarkoitus oli tämän lenkin jälkeen hieman ruovikkostalkata, mutta sateen takia siitä ei tällä kertaa tullut yhtään mitään.

Seuraavan viikon vietinkin Mikkelissä eli viikon verran jää nyt tältä kuukaudelta raportoimatta. Pieniä muutoksia kuitenkin luonnossa huomasi poissaolomme aikana tapahtuneen. Metsäosuuksilla tuoksui sateen jälkeen sieniltä ja pikkuruisia sieniä olikin ilmestynyt vähän joka puolelle. Lintumaailmassa oli tyystin hiljaista. Enää ei konserttisali raikanut. Ainoastaan muutaman kerran kuulin punarinnan tiksutusta ja tinttien tsiherrystä.

Kaislikko on kasvanut pariin metriin ja ruovikko kuroutunut umpeen. Sikosaaren puoleiselta tornilta ei juuri enää vesilintuja näe.

Heinäkuun loppupuolella havaitsin myös tämän vuoden ensimmäiset sammalten läpi työntyneet yönvilkat. Yönvilkka on yleisimpiä kämmeköitämme, mutta tehometsätalouden aikakaudella se on pikkuhiljaa taantunut. Yönvilkka ei kasva alle puolenvuosisadan metsissä, sillä se tarvitsee hentojuurisena ruohokasvina paksun sammalpeitteen suojakseen.

Sunnuntaina tuli tehtyä heinäkuun viimeinen iltapäivälenkki Sikosaareen. Alkumatkasta havaitsin, vaahteroita joiden lehdet olivat kummasti kääriytyneet. Googlettamalla selvisi, että kyseessä on esimerkiksi vaahterakääriäinen tai jokin muu toukka, joka on tullut syömään lehteä ja sen jälkeen kääriytynyt sen sisään.

Maastoon oli myös ilmestynyt ensimmäiset maahan pudonneet kellastuneet lehdet. Lintumaailmassa oli lähes hiiren hiljaista. Muutaman hiljaisen punarinnan ptjiää huudon kuulin sekä paljokärjen vihellyksen. Hiljainen yönmusta mustarastas oli aiheuttaa muutaman ylimääräisen sydämentykytyksen syöksähtäen polun edestä nopeasti vilahtaen. Onneksi täällä on kuitenkin aina yksi lintu mihin voi luottaa. En varmaan kertaakaan ole poistunut metsästä niin, etten olisi nähnyt käpytikkaa. Nokkava ystäväni ei tuottanut pettymystä tälläkään kertaa.

Tiesittekö, että Ollin eli Uolevin päivää (29.7.) on pidetty ensimmäisenä kesän ja syksyn rajana. Ollin päivänä maa oli pyhä ja korttakaan ei saanut kerätä tai satoa poimia. Itsehän kävin lauantaina kitkemässä kasvimaan ja napsimassa salaattisatoa. Saas nähdä onko nyt loppusato auttamattomasti piloilla! Hei hei heinäkuu, huomenna onkin sitten jo elokuu!