HIIDENVUORESTA NEITVUOREKSI

Aamut alkavat piilopirtillä kello viiden maissa, kun aamuauringon ensisäteet lankeavat kellioiden yli ruutuikkunoista sisään ja saavuttavat nukkuvan kesälomalaisen. Kun menin ulos, niin pihan linnuilla oli jo laulukonsertit menossa ja ilma oli täynnä silmin nähtäviä pieniä pisaroita, jotka siivilöityivät auringonsäteiden paistaessa niiden lävitse. Järven pinnalla leijaili paksu aamun usva ja kuikkaperhe lipui hiljalleen melkein meidän rannan tuntumassa. Veden pinta oli peilityyni ja puoli seitsemään mennessä usva oli haihtunut. Taivas oli lähes pilvetön. Oli tulossa lämmin päivä.

Aamun pienen kiikarointiretken ja aamupalan jälkeen päätimme, että tänään pitää päästä retkelle. Pakkasimme retkireput ja ajoimme noin 40 kilometrin päähän Anttolan puolelle Neitvuoren luontopolulle. Parkkipaikalle saavuttuamme ihmettelimme hieman runsasta autojen määrää, mutta syykin selvisi nopeasti. Lähellä vierastupaa oli viikonlopun talkoolaisten telttaleiri. Vierastuvan ympäristöä oli niitetty ja heinät nostettu perinteisille heinäseipäille. Maalaisidyliä täydensi puuseipäistä rakennettu perinnelaidun, jossa oli kesänvietossa lampaita.

Vaikka oli todella lämmin päivä päätimme patikoida kokonaisuudessaan noin neljän kilometrin Hiijen Silmukan lenkin. Suuntasimme polkua pitkin suoraan Neitvuorelle ja ensimmäinen 700 metriä oli eritasoista nousua. Jyrkimmissä kohdissa oli apuna köysikaide ja mielellään siihen turvautuikin, kun jalat alkoivat muuttua hyytelöksi. Puolessa välissä kiipeämistä oli pidettävä pieni nestetankkaus, ihailtava välietappi tasanteen maisemia ja napattava suuhun muutama kypsä mustikka. Keskipäivän aurinko oli kallionrinteillä melko armoton.

Neitvuorella on kaksi eri näköalapaikkaa ja sen korkein kohta on 184 metriä korkea. Jo ensimmäisellä näköalapaikalla avautui huikea näköala Saimaaseen kuuluvalle Luoterille. Olen kuullut tarinan, että täältä voi nähdä kuuden pitäjän kirkontornit, mutta kirkkaassa auringonpaisteessa ei tänään takastuslaskentaa pystynyt suorittamaan.

Matka jatkui toiselle näköalapaikalle, jossa jyrkänteen reuna oli niin korkea, että päätä huimasi. Paikan nimi on alunperin ollut hiidenvuori ja kun antoi hieman mielikuvitukselle tilaa pystyi näihin maisemiin kuvittelemaan savupirteissä asuvia esi-isiämme, jotka nousivat vuorelle tuomaan urhilahjoja Tapiolle tai Ukolle. Jossain vaiheessa perimätiedon mukaan nimi on muuttunut Neitvuoreksi, kun nuori tyttö traagisesti heittäytyi jyrkänteeltä alas sydänsurujen vuoksi.

Alueella on erinomaiset reittikartat ja -opasteet ja tämä meidän kiertämä reitti oli merkitty selkeästi oranseilla maalitäplillä puiden runkoihin. Luontopolkua on selkeästi viime vuosina kunnostettu ja vaihtelevassa metsämaisemassa on hyvät ja leveät polut. Linnusto jäi reitillä vähäiseksi (peippo, keltasirkku, käpytikka, mura, räksä, punarinta, varis), vaikka yhtään nähtyä / kuultua lintua ei jäänyt tunnistamatta. Reitin loppupäässä löytyvät vielä laavu, ulkoveski ja tulentekopaikka. Kaikenkaikkiaan Hiidenmaan luontopoluilta löytyy 55 kilometriä seikkailtavaa eli täällä on mahdollisuus tehdä yönyli retkiäkin. Lisätietoja löydät täältä.

Hieman ennen parkkipaikkaa kuvasimme vielä Maariankämmeköitä, näitä kotimaisia "orkkideoja". Isäni kertoi, että näitä kasvoi hänen kotipaikkassaan ja lapsena he kaivoivat sisarusten kanssa näitä juurineen ylös, koska etsivät " Marian kämmeniä". Maariankämmekän juurimukuloiden sanotaan muistuttavan rukoukseen liitettyjä käsiä ja etuliite Maarian tuleekin Neitsty Mariasta.