SUO EI KASVA KIVIÄ EIKÄ KANGAS KARPALOITA

 N 6744194  E 439382

Aina on hyvä sää retkeillä. Töistä lähtiessä satoi kaatamalla, taivas murjotti mustanpuhuvana ja mereltä näytti nousevan kunnon ukkonilma. Minä olin kuitenkin päättänyt pidennetyn juhannusloman kunniaksi lähteä katsastamaan Natura 2000-alueeseen kuuluvan Kairessuo-Mieliäissuon luontopolun. Noin tunnin matkalla Porvoosta Orimattilan suuntaa ehti tihkuttaa ja sataa kaatamalla (ja saimme tuulihaukasta matkapinnan), mutta kun kurvasimme luontopolun parkkipaikalle, Koskustentie 525, tipahteli niskaan enää muutamia sadepisaroita harvakseltaan.

Ilma oli sateen jälkeen raikas ja vesipisarat kimmelsivät heinissä ja sammalikossa. Katsastimme alueen kartan ja lähdimme seuraamaan opastekylttejä, joita matkan varrella on kiitettävästi. Opastekylttejä ja keltaisia tassunjälkiä puissa seuraamalla ei reitillä ole eksymisvaaraa.

Pitkospuut olivat melko hyvässä kunnossa ja jos olisi malttanut pysyä merkityllä reitillä ja pitkospuilla, niin tossutkin olisivat pysyneet kuivina sateesta huolimatta. Mutta eihän sitä valokuvaukseen hurahtanut luontoihminen vaan voi. Oli niin paljon kuvattavaa ja ihmeteltävää. Suomuuraimet, suopursut ja pikkukarpalot kukkivat niin kauniisti, että ne suorastaan kutsuivat astumaan märille mättähille parempien kuvien toivossa.

Alue siis koostuu kahdesta eri suoalueesta ja ensimmäisenä kuljetaan Kairessuon läpi. Soiden kokonaispinta-ala taisi olla lähemmäs 170 hehtaaria. Me lähdimme tänne tietysti kauniin luonnon takia, mutta myös katsomaan mitä lintuja alueella mahtaisi asustella. Ensimmäinen lintuhavainto oli tuttavallisesti punarinta. Myös mustarastaat ja peipot olivat äänessä. Kairessuolta kalliolle noustessa kuulimme käpytikka. Ja jossain kaukana raakkui varis. Muuten oli lintumaailmassa suhteellisen hiljaista. Johtuiko sitten tuosta sateisesta ilmasta. Peukaloisen näimme vielä retken loppupuolella pyrstö pystyssä pönöttämässä kuusikon oksiston suojissa.

http://www.lintujen-äänet.net/peukaloinen/

Kairessuolta reitti vie pienen kallionousun ja metsikön läpi alas Mieliäissuolle. Mieliäissuolla on lintutorni ja eväspaikka, jotka on rakennettu kylähyhdistyksen talkoovoimin. Tornista avautuu hieno näkymä suoalueelle, mutta vaikka kuinka kiikaroin, niin perus pikkulintuja mielenkiintoisempia lajeja ei täälläkään näkynyt. Päijät-Hämeen Kylät ry:n sivuilla lupaillaan lajistoksi mm. seuraavia: niittykirvinen, keltavästäräkki, kiuru, metsäkirvinen, liro, töyhtöhyyppä, kapustarinta ja kurki, isolepinkäinen, riekko ja tavi. Nyt kun paikka on tuttu, niin tänne olisi hienoa tulla uudestaan joku aamu ennen auringonnousua reppu täynnä eväitä ja staijata hieman pidempi aika. Pikainen pyrähdyshän tämä meidän matka oli lintujen väijymiseen.

Tornissa kiikaroidessa tuntui sade taas kiihtyvän ja oli aika suunnitella muutenkin kotimatkaa. Reilun kolmen kilometrin luontopolun taittaa varmasti nopeamminkin, mutta meillä hurahti lähes kolmisen tuntia luonnonhelmassa. Matkavauhti on siis ollut tunti per kilometri!

Loppuretti kulkee metsikön läpi, jossa on käynyt joku kummalinen hävityksen kauhistus. Puita on poikki ristiin rastiin. Tuumailimme olisiko näihin, jopa iskenut jokin tauti, joka on lahottanut rungon ja sitten syöksyvirtaus vienyt mennessään. Missään en myöskään ole nähnyt näin paljon naavapartoja! Sitä tuntui olevan kaatuneet puut täynnä.

Matkalla autolle kiinnitin vielä huomion heinikossa hyvin nopeasti siipiään heiluttelevaan perhoseen. Minun onneksi se rauhoittu puunrungolle ja sain siitä vielä valokuvankin. Perhosia tunnen vielä heikommin kuin lintuja ja kukkia. Luulin, jo määritelleeni tämän karhusiilikkääksi, mutta ihan ei tuo siipien kuviointi täsmää (kuuluisiko sen täsmätä?!?!). Tunnistusapu olisi siis mieluisaa!