SATEINEN SAARISTO

Taivas on roikkunut pahaenteisen näköisenä  koko alkuviikon harmaan kaikissa sävyissä, välillä sade on ollut usvan ohutta tihkua, toisinaan harvakseltaan tipahtelevia isoja loiskahduksia sateenvarjolla ja välillä sade on kiihtynyt rummuttavaksi kesäsateeksi, joka kimpoilee lätäköistä kastellen tossut ja tunkeutuu itsepintaisesti takinkauluksesta sisään. Tänään iltapäivällä, oli vuorossa tuota jälkimmäistä sadetta. 

  

”Onni on purjehtia pois, jättää rannan muta ja meren suuri rauha sielussansa tuta”. Tuossa lyhyessä runon katkelmassa Tove Jansson kiteyttää hyvin sen tunteen, mikä minulla on aina kun astun joko pieneen soutuveneeseen, purjeveneeseen tai oikeastaan mille tahansa lautalle, joka nyt vain sattuu kellumaan. Jostain kohtalon oikuista olen syntynyt perheeseen ja sukuun, missä kenelläkään muulla ei koskaan ole ollut kaipuuta merelle laineiden keinutukseen, tutkimusmatkoille karuille luodoille ja pienille saarille, ulapalle missä tuuli puhaltaa niin, että ei omia ajatuksiaan kuule.

Tänään minulla oli työnpuolesta mahdollisuus päästä pienelle iltaretkelle Porvoon saaristoon. Kunnon lintubongari luonnollisesti pakkaa havisten toivossa käsilaukkuun myös kameran ja kiikarin ja siekailematta nostaa ne silmille yhtä luontevasti kuin kuohuviinilasin huulille! Vaikka tänää retken ajaksi sattui tosiaan tuo jälkimmäisin sadetyyppi, niin ei se minua haitannut. Vedenkestävä merikelpoinen takki suojasi tuulelta ja tuiskulta. Hieman nihkeäksi jäivät lintuhavainnot, mutta jotain sentään osui sadepisaroiden tuhrimiin kiikareihin. Kaikki lokit olivat hyvin edustettuina ja niitä löytyi rannan kivikoilta ja laitureilta istuskelemassa. Kalatiirat ja lapintiirat kieppuivat kalastellen välillä hyvinkin lähellä venettä ja lensivät pienten saaliidensa kanssa pesille. Kivikkoisilla karikoilla oli merimetsoja rivistössä sadetta pitämässä. Välillä leviteltiin ja kuivateltiin siipiä. Kohtaamista ensimmäisen merimetson kanssa en unohda koskaan. Minusta se oli kuin tuonelasta noussut repaleinen siipirikko, joka eteni aavemaisesti meren pinnan yllä.

Matkasimme kohti Emäsaloa ja laskimme ankkurit illallista varten. Saarten välissä tuulensuojassa yritin saada kannella otettua muutamia lintukuvia, mutta sen verran meidän laivamme keikutti että tarkennus ei minun kuvauskalustolla onnistunut millään. Päätinkin siis tyytyä enimmäkseen nauttimaan rantakallioiden karusta kauneudesta ja merituulen muovaamista käppyräisistä männyistä.

 Ilta meni siivillä ja liian nopeasti oli aika kääntää veneen keula kohti kotisatamaa. Matkalla kohtasimme vielä Runebergin sekä tämän hauskan kotimaisia värejä tunnustavan harjoitteluporukan.

Retkipinnalista;

pikkuvarpunen, harakka, naakka, kalalokki, harmaalokki, merilokki, selkälokki, naurulokki, meriharakka, kalatiira, lapintiira, kyhmyjoutsen, laulujoutsen, haarapääsky, tervapääsky, rantasipi, silkkiuikku, västäräkki, varis, merimetso, haahka, sinisorsa, kuikka, harmaahaikara, nokikana, sepelkyyhky, länsirannan kanadanhanhi pariskunta ja viisi poikasta.